Kesäpuutarhaan halutaan laatua ja yksilöllisyyttä

Kesän 2009 pihakalusteissa suositaan tuttuja materiaaleja polyrottinkia ja alumiinia. Polyrottingin suosiota on lisännyt sen säänkestävyys, kaiken kaikkiaan kuluttajat arvostavat helppohoitoisia ja myös keveitä pihakalusteita.

Kalusteiden verhoilussa ja kuoseissa musta ja valkoinen ovat nostaneet suosiotaan, ja puukalusteissa myös puuosat voivat olla nyt mustia. Värimaailma on kuitenkin monipuolistumassa ja myös monia muita trendikkäitä väriyhdistelmiä löytyy kalusteista.

Myös puutarhakalusteiden halutaan olevan yksilöllisiä ja kuvastavan käyttäjänsä persoonaa. Pihalla vietetään myös enemmän aikaa ja siitä halutaan tehdä kakkosolohuone. Siksi patiolle voidaan tuoda tavallinen sohvakin kalustukseksi.

Puutarhakausi pitenee

Parveke- ja terassikausi pitenee lämpenevien ja pitenevien kesien vuoksi sekä parantuneen varustelutason ansiosta. Lasitetut parvekkeet, terassin lämmittimet ja huovat pidentävät terassin kesäkautta yhä pidemmälle syksyyn. Kesän tunnelmallisiin iltoihin kuuluvat myös kynttilät ja lyhdyt, joiden sesonkiaikaa on varsinkin loppukesä.

Grillaus on yhä suositumpaa ja kuluttajien laatuvaatimukset ovat kasvaneet huimasti grillien suhteen. Grilli on osa pihakalustusta ja sen antimista nautitaan jopa päivittäin.

Kesäkalusteiden myynnin odotetaan kehittyvän rauhallisesti. Viime vuosina kesäkalusteiden myynti on kasvanut rajusti, mutta taloustaantuman odotetaan hidastavan kasvua hieman. Kesäkalusteiden myynti vastaa vuoden kokonaismyynnistä huonekalukaupoissa noin 5–15 prosenttia.

Myynnin odotetaan kuitenkin kasvavan, sillä yhä enemmän ostetaan kalliimpia piha- ja puutarhakalusteita.

Teksti: Suomen huonekalukaupan liitto / Forma Ry
Kuvat: Vepsäläinen ja Suomi-Soffa

Lue myös:

    Uusimmat