Kerätyistä pulloista tulisi maksaa veroa – pullomummot eivät silti verottajan huomion keskipisteenä

Harva tietää, että pullojen keräämisestä saaduista tuloista tulisi maksaa veroa. Vaikka ilmoittamattomista pullonkeräystuloista saattaisi lain mukaan rapsahtaakin mätkyt, verohallinnosta kerrotaan, että pullonkerääjien tulojen seuraaminen ei ole verohallinnon huomion keskipisteenä.

Jättimäisten kassien kanssa liikkuvat pullojen- ja tölkkienkerääjät ovat tuttu näky kesäisin etenkin puistoissa ja erilaisten tapahtuma- ja festivaalialueiden liepeillä.

Lain mukaan kerätyistä pulloista tulisi maksaa veroa. Mikäli pullonkeruusta saaduista tuloista ei ilmoita verottajalle, on periaatteessa mahdollista, että niistä tulee maksettavaksi jälkiveroja.

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen kuitenkin kertoo, ettei muista yhtään tapausta, jossa henkilöltä olisi peritty jälkiveroja ilmoittamattomien pullonkeräystulojen vuoksi.

– Ei ole muistissa muuta kuin se, että tämä sama asia oli esillä uutisissa pari vuotta sitten, hän toteaa.

Manninen ei paljasta, kuinka verohallinto edes kykenisi seuraamaan pullonkerääjien mahdollisesti ilmoittamatta jääneitä tuloja.

– Verovalvontamenetelmät eivät ole julkista tietoa. Ne ovat salaisia sen vuoksi, koska muuten me ei kyettäisi tekemään verovalvontaa.

Manninen kuitenkin toteaa, että pullojenkerääjiin ei kiinnitetä verovalvonnassa kovin paljoa huomiota. Käytännössä verojen maksaminen jää pullonkerääjän omalle vastuulle.

– Pullonkeräämisasiat eivät ole mitenkään meidän huomion keskipisteenä.

Tuloverolain mukaan kaikki ansiot ovat veronalaisia, jos tuloja ei ole erikseen säädetty verovapaiksi. Omien pullojen palauttamisesta ei tarvitse maksaa veroa, koska palauttaja ei ansaitse niistä, vaan saa vain itse maksamansa pantin takaisin.

Pulloveroista kertoi tänään esimmäisenä Aamulehti

Lue myös:

    Uusimmat