Keni Karalahti jättää Pelicansin – siintää katseensa ulkomaille

Lahden Pelicans ja Keni Karalahti ovat purkaneet puolustajan pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä, Pelicans kertoo tiedotteessaan.

Karalahti pelasi lahtelaisten paidassa ainoastaan kaksi ottelua, joissa hän iski yhden syöttöpisteen. 26-vuotias puolustaja pelasi myös lainalla Peliitoissa kahdeksan ottelua.

Tiedotteessa kerrotaan, että Karalahden ura jatkuu ulkomailla. Seurasta ei ole toistaiseksi tietoa. Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kertoo, että Karalahdelle ei vain löytynyt sopivaa roolia Lahdesta.

– Miehestä ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta Pelicansista ei hänelle löytynyt sopivaa ruutua, Laukkanen sanoo.


Lue myös:

    Uusimmat