Yhdysvaltain dollarin kurssi on Kemiran mukaan heikentynyt merkittävästi vuoden alkuun verrattuna.
Kemianteollisuuden yhtiö Kemira on antanut tulosvaroituksen pakkaus- ja selluteollisuuden asiakasmarkkinoiden heikon kysynnän ja Yhdysvaltain dollarin kurssilaskun vuoksi.
Kemira arvioi, että kuluvan vuoden liikevaihto asettuu 2 700 ja 2 950 miljoonan euron välille, kun aiemmin Kemira arvioi liikevaihdon olevan 2 800 ja 3 200 miljoonan euron välillä.
Kuluvan vuoden operatiivisen käyttökatteen Kemira arvioi nyt olevan 510 ja 580 miljoonan euron välillä, kun se aiemmin arvioi operatiivisen käyttökatteen olevan 540 ja 640 miljoonan euron välillä.
Kemiran mukaan kysyntä pakkaus- ja selluteollisuuden asiakasmarkkinoilla on "pehmeää".
Yhdysvaltain dollarin kurssi on Kemiran mukaan heikentynyt merkittävästi vuoden alkuun verrattuna, mikä on vaikuttanut kielteisesti yhtiön liikevaihtoon ja kannattavuuteen.
– Kielteinen vaikutus jatkuu vuoden toisella puoliskolla, mikäli valuuttakurssi pysyttelee nykyisellä tasollaan, Kemira varoittaa.
Kemiran mukaan yhtiön toisen neljänneksen liikevaihto on tilintarkastamattomien ennakkotietojen mukaan 693,4 miljoonaa euroa ja operatiivinen käyttökate 131,8 miljoonaa euroa. Viime vuoden toisella neljänneksellä Kemiran liikevaihto oli 733,4 miljoonaa euroa ja operatiivinen käyttökate 140,5 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssien negatiivinen vaikutus Kemiran liikevaihtoon oli tämän vuoden toisella neljänneksellä 20 miljoonaa euroa verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen.