Rafaela Pohjansalo pyörittää Kemiössä luomutilaa nimeltään Iloinen Lammas. Viime syksynä vapaana olevat aggressiiviset koirat tappoivat kolme lammasta laitumella. Ongelma nousi uudelleen pinnalle tänä keväänä.
Tila itsessään sijaitsee Kemiössä, mutta lampaita viedään ihmisten iloksi Turun Ruissaloon.
Viime vuoden syyskuussa kaksi husky- tai malamuutti-rotuista koiraa oli hyökännyt laitumelle Ruissalossa. Kolme lammasta raadeltiin pahoin. Yksi lampaista kuoli lähes heti, koska sen kurkku oli revitty auki.
Toinen lammas sai pahoja haavoja, eikä se hoidoista huolimatta selvinnyt. Kolmas selvisi vähemmillä vammoilla, mutta se meni hyökkäyksen takia niin sekaisin päästään, että se jouduttiin lopettamaan.
– Onhan tämä tosi paljon harmittanut ja itkettänyt, Pohjansalo kommentoi.
Koiria oli kaksi, joista toinen hävisi viime syksyisen hyökkäyksen jälkeen. Toinen kuitenkin jäi.
– Minusta on todella outoa, miten toinen on jätetty ja vain toinen on otettu pois.
Koira ei välittänyt ihmisistä
Tänä keväänä huono onni jatkui, sillä jäljelle jäänyt koira hyökkäsi laitumella olleen karitsan kimppuun. Tällä kertaa selvittiin kuitenkin pienemmillä vahingoilla, koska Pohjansalo oli itse paikalla laitumella veljensä ja puolisonsa kanssa.
Kaikki kävi todella nopeasti, eikä koira tuntunut välittävän ihmisten läsnäolosta.
– Huomasimme heti, että hei, kenen koira tuolla on. Samassa jo pieni ystävällinen karitsamme lähestyi koiraa ja oli menossa tervehtimään. Koira tuli saman tien ja otti sitä päästä kiinni ja puri.
Ihmiset seisoivat vain noin viiden metrin päässä tapahtumapaikasta. Koira juoksi karkuun heti miesten lähestyessä sitä.

