Kemikaaleille altistuu työssään jopa miljoona suomalaista – purkutyöt pahimpia altistajia

Työterveyslaitos kertoo, että noin miljoona suomalaista altistuu erilaisille pölyille, kaasuille tai muille kemiallisille tekijöille. Vaarallisimpia ovat työt ovat, joissa altistutaan pölyille, liuottimille ja hengitysteitä ärsyttäville kemikaaleille.

Kemikaalialtistuminen voi pahimmillaan aiheuttaa ammattitauteja, muita työperäisiä sairauksia ja jopa kuolemia. Euroopan Unionin alueella lähes puolet työhön liittyvistä kuolemista aiheutuu altistumisesta vaarallisille aineille.

Työterveyslaitoksen mukaan teollisuustyöntekijöistä 40 prosenttia altistuu kemikaaleille ja 60 prosenttia pölyille. Rakennusteollisuudessa samat luvut ovat 38 prosenttia ja 78 prosenttia.

– Vaikka tietoa yksittäisistä altisteista on paljon, tieto on hajallaan ja tiedon käyttö työpaikoilla hankalaa. Terveysriskejä ei tunnisteta ja monet erityisen altistavat työt on ulkoistettu pienille alihankkijoille, joilla ei ole valmiuksia kemikaalihaittojen ehkäisyyn, sanoo vanhempi asiantuntija Sanni Uuksulainen Työterveyslaitoksesta.

Asbestialtistuminen on nykyisin vähäistä, mutta vuosikymmeniä sitten tapahtuneet altistmiset aiheuttavat edelleen seurauksia. 

Ihotauteja tai hengitystieallergioita esiintyy eniten leipureilla, kampaajilla ja hitsaajilla. Ammattitautiriski on kaikkein suurin automaalareilla.

Kemikaalialtistumisen kannalta merkittävimmät riskityöt

  • Lujitemuovityö ja veneiden laminointi
  • Rakennusten purku
  • Metallimalmien kaivos- ja louhostoiminnan pölyiset työt
  • Lattioiden päällystys 
  • Betonituotteiden valmistus 
  • Autojen maalaus
  • Hitsaustyö ja polttoleikkaus metallituotteiden, koneiden, laitteiden sekä kulkuneuvojen valmistuksessa
  • Alumiinin hitsaus ja polttoleikkaus
  • Leipomotyö

Lue myös:

    Uusimmat