Keitä kahvit oikeaoppisesti

Vaikka erikoiskahvit ja uudet valmistusmenetelmät kiinnostavat suomalaisia, edelleen yhdeksän kahvikupillista kymmenestä valmistuu perinteisellä suodatinmenetelmällä. Kotona jokainen voi vaikuttaa paljon siihen, miten herkullista kahvia kuppiin lopulta kaadetaan. Pauligilta kerrotaan kahvin oikeaan säilytykseen ja valmistukseen monia hyödyllisiä niksejä. Monikohan tietää esimerkiksi, että kahvijuoma on parhaimmillaan viitisen minuuttia keittämisestä. Ennen sitä se kannattaa vielä sekoittaa lusikalla, sillä vahvempi kahvi on aina pannun pohjalla.

Hyvä kahvi suodattuu raikkaasta ja kylmästä vedestä käyttämällä tuoretta, korkealaatuista kahvisekoitusta. Laitteen tulee kuumentaa vesi riittävän kuumaksi eli 92-96 asteiseksi, jotta kahvista irtoaisi parhaiten oikea maku ja aromit. Jauhatusaste valitaan valmistustavan mukaan. Kahvin tummuuden eli paahtoasteen voi tarkistaa pakkauksen takana olevasta paahtoastemittarista.

Kahvia annostellaan mitallinen (7 - 8 g) kuppia kohden ja kahvin pinta tasoitellaan kevyesti ennen suodatusta. Jos valmistaa kahvia isolle joukolle, annostelusuhde muuttuu ja kahvijauhetta tarvitaan suhteessa vähemmän.

Parasta kahvia puhdistetusta pannusta

Koska kahvin sisältämä rasva ei lähde pannusta pelkällä huuhtelulla, tulee kahvinvalmistusvälineet pestä joka käytön jälkeen kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Kalkkisaostumat tulee puhdistaa kahvilaitteesta säännöllisin väliajoin kalkinpoistoaineella tai sitruunahapolla.

Kahvijauhe säilyy parhaiten alkuperäispakkauksessaan kuivassa ja viileässä tiiviisti suljettuna. Avattu paketti olisi hyvä käyttää viimeistään viikon sisällä avaamisesta. Jääkaapissa tai pakastimessa kahvi säilyy pidempään tuoreena, silloinkin tiiviisti suljettuna. Talven yli mökille unohtunut kahvi sen sijaan on jo kaikkensa antanut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat