Sipilän hallitus käsittelee tänään ja huomenna kehysriihessään normien purkamista. Hallituspuolueiden kansanedustajista koostuva työryhmä on tehnyt ministereiden käyttöön 26 kohdan listan erilaisia ehdotuksia.
Listalla ovat esimerkiksi työaikapankkien salliminen kaikille, yötyössä siirtyminen ilmoitusmenettelyyn, yt-lain uudistaminen, kilpailukieltosopimusten rajoittaminen sekä ulkomaisten työntekijöiden byrokratian helpottaminen. Myös turvapaikanhakijoiden työnteon esteiden purkaminen on ehdotusten joukossa.
Osa norminpurkuehdotuksista herättää vastustusta erityisesti ay-liikkeessä, joten niiden läpimeno hallituksen kehysriihessä on erittäin epävarmaa. Yksittäisiä kohtia voi toteutua. MTV Uutisten tietojen mukaan yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvan parantaminen voi toteutua riihessä.
Norminpurkulistalla on myös mielenkiintoinen esitys kalastuksen harrastajille. Hallitus saa kehysriihessä pohdittavakseen, onko mahdollista poistaa esteet harrastajien kalanmyynnille kaupoille ja ravintoloille.
Hallitus hakee kehysriihessä muitakin keinoja, joilla parantaa työllisyyttä.