Outi Sillanpää toteutti viime vuoden lopulla haaveensa urheilusta ammattilaisena. 29-vuotias Sillanpää jätti ala-asteen opettajan työnsä ja ryhtyi harjoittelemaan kävelyä kaksi kertaa päivässä. Panostuksen ensimmäinen tulos tuli huhtikuussa SM-kisoissa, joissa hän käveli Helsingin MM-kilpailujen reitillä 20 kilometrin ennätyksensä 1.37.34 ja lunasti paikan MM-kotikisoihin.
- Tuntuu siltä, että ura lähti uudelleen nousuun. Olin aina toivonut, että voisin joskus vain urheilla. Kun sellainen mahdollisuus tuli, olen nauttinut jokaisesta päivästä, Sillanpää kertoi lauantain tiedotustilaisuudessa.
Sillanpään taustavoimat ovat kunnossa. Viime syksystä asti Sillanpään valmennuksesta on vastannut Reima Salonen, 50 kilometrin kävelyn Euroopan mestari vuodelta 1982.
Ensimmäisissä arvokisoissaan kävelevän Sillanpään mukaan ammattimainen urheileminen on ollut niin mukavaa, ettei se oikein tunnu työltäkään. Ei siitäkään huolimatta, että kestävyysurheilijan arki on kaikkea muuta kuin kevyttä.
- Talvella olin yhteensä yhdeksän viikkoa ulkomaan leireillä. Kävelijän on pakko saada maantietä tossujen alle, sillä (Turun) Kupittaan 200 metrin sisäradan käveleminen ei ole teknisesti kovin järkevää, Sillanpää mainitsi.
Hän oli ensin tammikuussa neljä viikkoa Kanarialla, maaliskuussa kolme viikkoa Kyproksessa ja sitten taas huhtikuisten SM-kisojen jälkeen kaksi viikkoa samoissa Kyproksen Limassolin maisemissa. Vasta ensi talvena on korkean paikan harjoittelun vuoro: ennen kotikisoja Sillanpää ei uskaltanut kokeilla elimistölleen uutta harjoitusmuotoa.
- Tavoite on jatkaa Pekingin olympialaisiin (vuoteen 2008), jos vain ei tule loukkaantumisia tai muita esteitä, Sillanpää suunnitteli.
Tekniikka tasapainoon
MM-kisojen kävelykilpailut, kolme kaikkiaan, kävellään samalla kahden kilometrin reitillä Helsingin Mannerheimintiellä. Sillanpään tavoite on kävellä teknisesti tasapainoinen kisa. Vielä keväällä Sillanpään tekniikka piiputti hieman, mutta kesän mittaan hän on kohentanut osaamistaan.
- Kärki lähtee varmaan tosi kovaa, mutta minun on pyrittävä alusta asti rentoon suoritukseen. Yritän kävellä vauhdiltaan tasaisen kilpailun, Sillanpää sanoi ja toivoi kuivaa keliä.
- En oikein tykkää kävellä sateessa, mutta jos sataa, niin sitten kävellään lits-läts-tossuilla, ennätystavoitteella MM-kilpailuun lähtevä Sillanpää tuumi.
Matkan MM-tilaston kärkinimet Kiinan Jiang Jing ja Valko-Venäjän Rita Turava ovat kävelleet 20 kilometriä tällä kaudella matkan aikaan 1.27.19, eli noin kymmenen minuuttia Sillanpäätä nopeammin.
(MTV3-STT)