Mainos

Kaupan ala neuvottelee: Sairauslomalta korvaaviin töihin

Kaupan alalle sorvataan uutta korvaavan työn käytäntöä tilanteisiin, joissa henkilön työkyky on heikentynyt muttei kokonaan tiessään. Silloin työntekijälle voitaisiin ehdottaa työpaikalla uusia tehtäviä, joihin työkyky riittää mutta jotka saattavat poiketa huomattavastikin tämän aiemmista töistä. 

Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja työnantajaa edustavan Kaupan liiton neuvottelut asiasta ovat tosin vielä kesken, eikä täyttä varmuutta ole siitä, että sopu saadaan aikaiseksi. Avoimia kysymyksiä liittyy esimerkiksi siihen, kuinka vapaasti erilaisia työtehtäviä voitaisiin tarjota. 

Ideana on, että työterveyslääkäri olisi aina mukana, kun korvaavasta työstä sovitaan. Työterveyshuolto siis ratkaisee, mihin henkilön työkyky riittää, eikä esimerkiksi työnantaja. 

- Ajatuksena ei ole se, että revitään viimeisetkin rippeet sieltä selkänahasta, PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä sanoo. 

Osapuolten on tarkoitus saada sopu aikaiseksi tammikuun loppuun mennessä. Jos asiasta ei päästä siihen mennessä yhteisymmärrykseen, neuvottelut raukeavat.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.