Kaunis kattaus takaa tunnelman

Viimeistelty tarjoiluasetelma ja tilanteeseen sopivat astiat nostavat tunnelmaa kuin huomaamatta. Tyylikäs kattaus päästää hyvän ruuan ja huolella valitut juomat oikeuksiinsa ja lisää sekä vieraiden että isäntäväen viihtyvyyttä.

Suomalaisilla on muiden pohjoismaalaisten tavoin hyvät lähtökohdat piristää tavallisia kahvikutsuja ja illanistujaisia, sillä skandinaavisten käyttöesineiden designin korkea taso on tunnustettu maailmallakin. Miksi kansallisesta muotokielestä ei siis nauttisi arkenakin?

Astiasto kruunaa aamuhetken

Kun aloittaa aamun kauniisti katetulla aamiaisella, päivä on jo puoliksi onnistunut. Aamiaispöydän piristäjiksi sopivat hyvin Kermansaven laadukkaat Neilikka-astiat ja Laventeli-malliston hempeät uutuudet. Niitty-sarjan mukit ja murokulhot piristävät perheen pienimpien päivän aloitusta. Sagaformin sinivihreäsävyinen Retro-astiasto puolestaan sopii erityisesti 1960–70-luvun graafisista kuvioista ja hengestä pitävän aamiaispöytään.

Vaaleita klassikkokaunottaria ja villejä kuoseja

Kotimaiset klassikot, kuten Arabian lumenvalkoinen Arctica tai Pentikin Vanilja-sarja, taipuvat linjakkuudessaan niin arkeen kuin juhlaankin. Puhtaiden linjojen ystävä ihastuu myös Heikki Orvolan suunnittelemista Arabian Lumi- ja 24h-astiosarjoista. 1920–30-lukujen Art Deco -tyyliä kaipaaville sopii esimerkiksi Villeroy & Bochin Marlene-mallisto.

Modernia juhlavuutta vähäeleisten astioiden ympärille saa tekstiileillä. Alkutalven pitkiin ja pimeisiin iltoihin tuovat hehkua esimerkiksi Marimekon valmiit Lumimarja-pöytäliinat.

Sanna Paanasen Koreana- ja Fuyiwo Ishimoton voimakkaan villit Marras- ja Koski-kuosit tuovat räiskettä hillittyynkin kattaukseen.

Kansainvälisyyttä suomalaisittain

Tarjoiltava ruoka määrittää osaltaan kattauksen tyyliä. Vaaleat ja selkeälinjaiset astiat on helppo muuntaa niin italialaiseen kuin pohjoismaiseenkin keittiöön sopiviksi.

Suomalainen nykydesign sopii usein kehystämään eri maailmankeittiöiden teemaan rakennettuja ruokahetkiä. Esimerkiksi Tonfisk-Designin sushisetti Kinos tuo pohjoisen talven tunnun kirjaimellisesti japanilaiseen ruokapöytään.

Vahvojen värien tanssia päivällispöydässä

Mannereurooppalaista, juhlavaa tyylikkyyttä saa päivällispöytään Villeroy & Bochin Classic Collectionin eleganteilla luuposliiniastioilla. Jos rakastaa runsaita kuvioita ja kullanvälkettä, pöytäliinalle sopivat katettaviksi Hobby Hallin Granada-ruokalautaset tai Iittalan sadunhohtoinen Taika-astiasto, jonka pintoja kiertävät runsaat ornamenttikuviot.

Edullisia ja kestäviä vaihtoehtoja käyttöastiastoksi ovat esimerkiksi Anttila Kodin 1:n valikoimiin kuuluvat, hillitysti kuvioidut Winterling Classic Blue -lautaset ja -kahvikupit sekä Avedan ja Noran monipuoliset astiastosetit.

Somisteita luonnosta

Astioiden ja kattaustekstiilien lisäksi päivällishetkeä tai brunssia voi somistaa vuodenaikojen mukaisella rekvisiitalla. Monet valmistajat myös yhdistelevät mallistoissaan keramiikkaa luonnonmateriaaleihin.

Kauniit asetelmat eivät aina vaadi kalliita kukkalaitteita, vaan usein oma luovuus ja kekseliäisyys riittävät. Havuilla tai syksynlehdillä on helppo somistaa kattaus persoonalliseksi.

Lasillinen takkatulen ääressä

Maittavan aterian jälkeen on mukava siirtyä olohuoneen pehmeisiin nojatuoleihin vaihtamaan kuulumisia. Pakkasen paukkuessa lämmin toti tai lasillinen savuaromista mallasviskiä maistuu monelle. Sagaformin Bar-viskilaseissa kalliitkin aromit ovat taatusti turvassa, sillä keinuvan pohjansa ansiosta lasit eivät pääse kaatumaan. Sarjaan kuuluu myös karahvi. Club-sarjaan puolestaan kuuluu snapsikarahvi laseineen sekä asianmukainen jääkulho.

Glögi tai hehkuviini valmistuu kätevästi Hackmanin Flirt-kuumajuomakannussa tai Sagaformin Christmas-sarjan tuikkulämmitteisessä glögikannussa. Kummankin valmistajan sarjaan kuuluvat myös tyylikkäät glögilasit, joissa juoma ei pääse polttamaan sormia.

Uutuuksista huomisen klassikoiksi

Kiireisen arjen keskellä yhteinen ruokahetki perheen kanssa on harvoja jokapäiväisiä tilanteita, joiden aikana saa vetäistä henkeä ja palautua hektisestä työpäivästä. Kodin persoonalliseen henkeen istuvat lasit, lautaset, jälkiruokakulhot ja teekupit lisäävät koko kodin viihtyisyyttä.

Laadukas astiasarja on myös ekologinen valinta, joka kestää sukupolvelta toiselle. Monet tämän päivän uutuuksista ovatkin huomisen haluttuja klassikkoesineitä.

Teksti: Riina Mäentausta / Mediafocus

Kuvat: Laurentia Oy / Villeroy & Boch, Tulikivi Oyj, Sagaform, Marimekko, Tonfisk-Design, Anttila Kodin 1 / Kesko, Hackman, Sokos / Aho Kati

Lue myös:

    Uusimmat