Katjan suunnitelma: Tilanhoitajankaari

Käsittääkseni Viikki asuinalueena on luonnontieteitä opiskelevien suuressa suosiossa… Uudehkojen kerrostalojen välissä on rauhallisia sisäpihoja, joissa on leikkiviä lapsia ja rennosti pukeutuneita vanhempia. Yhteisöllisyys on selkeästi aistittavissa.

Asunnon pohja on mielenkiintoinen epäsymmetrisyydessään. Sisustus on värikäs harmonisella tavalla. Seinät ovat valkoiset ja lattiaan on vasta asennettu upea koivuparketti. Suurimpana hidasteena myynnin kannalta näkisin viisihenkisen perheen suuren tavaramäärän. Lasten vaatteita, leluja ja kirjoja on PALJON. Tosin nekin ovat järjestyksessä, mutta…

Tärkeimpänä stailauksessa pidän asukkaiden oman "elämän poistamista" kohteesta, jotta ostaja pystyy sijoittamaan omansa tilalle heti ensi hetkestä. Asunnosta tehdään näin anonyymimpi ja samalla myytävät pinnat esitellään reilusti ostajalle. Samalla myös tilantuntu lisääntyy.

Kylpyhuone kaipaa ehdottomasti lisää säilytystilaa, joten valitsen sinne uuden valkoisen allaskaapin ja altaan. Muuten tilaa piristetään uudehkon wc-istuimen kannen värin mukaisesti kirkkaanpunaisilla tekstiileillä.

Ahtaasta lastenhuoneesta poistetaan rohkeasti tavaraa. Jäävät tavarat sijoitellaan uudelleen ja kauniin, punaisen laskosverhon viereen laitetaan pitkä, iloisenvärinen verho. Matto ja vuodepeitteet valitaan verhojen sävyyn.

Myös suurempaan makuuhuoneeseen laitetaan pitkä verho pehmentämään tilaa. Huoneeseen lainataan koivupuinen parisänky ja yöpöytä, jonka päälle sijoitetaan pöytävalaisin. Tekstiilit valitaan nykyisen sinisen sisustuksen mukaan. Yksi seinä maalataan tasoituksen jälkeen (siinä olevan reiän vuoksi) vaalean siniseksi Tikkurilan puolihimmeällä sisämaalilla, sävy H355.

Olohuoneeseen hankitaan uusi sohva, joka on kooltaan ja väriltään tilaan sopivampi. Iskun puolipyöreä Bow-sohva on kuin tehty biologiperheen nykyiseen sisustukseen sopivaksi! Tilasta poistetaan useita säilytyskalusteita ja pieniä mattoja. Tilaa selkeytetään kokoamalla ruokailuryhmä ja oleskeluryhmä suurien mattojen avulla omiksi kokonaisuuksikseen. Tilaan lainataan Iskusta pitkä valkoinen Apollo-sarjan säilytyskaluste, jonka yhteyteen kootaan asukkaiden omista tavaroista (mm. televisio, cd-hyllyköt, taulu, paperivalaisimet, kukkia) hallittu kokonaisuus.

Keittiöstä poistetaan pieniä käyttötavaroita mm. tasoilta ja magneetit jääkaapin ovista. Parveke somistetaan puisin puutarhakalustein, kasvein ja värikkäin lyhdyin.

Stailauksella lähdetään tavoittelemaan asunnon ostajaa, joka on tyyliltään luonnonläheinen. Uskoakseni asukkaiden omat, keväiset sisustusvärit toiminevat täydellisesti myyntiajan sijoittuessa juuri kevääseen!

Lue myös:

    Uusimmat