Katariina Souri avautuu vaikeista ajoistaan: "En koskaan haluaisi takaisin 30 ikään"

Taiteilija Katariina Souri kertoo avoimesti kamppailleensa paniikkihäiriön kanssa 20 vuotta sitten.

Syksyllä 2016 itseään 18,5 vuotta nuoremman Eliya Zweygbergin kanssa avioinut Katariina Souri, 48, kertoo avoimesti, ettei hänen elämänsä ole ollut aina ruusuilla tanssimista. 20 vuotta sitten taiteilija kärsi kolmenkympinkriisistä.

– Ikä 30 oli minulle todella vaikea. Taistelin paniikkihäiriön kanssa ja muutin Suomenlinnaan lapseni sekä kahden koirani kanssa. Minun oli pakko päästä pois Helsingistä. Halusin suuntautua sisään päin ja pohtia elämääni, Souri muistelee.

– En koskaan haluaisi takaisin kolmenkympin ikään, Souri jatkaa.

Nyt, kun Souri on naimisissa 30 vuotiaan Zweygbergin kanssa, mieleen muistuu usein oma kolmenkympin kriisi. Zweygberg kamppailee nimittäin vastaavanlaisista ongelmista kuin Souri 20 vuotta sitten.

– Minullakin on paniikkihäiriöitä, Zweyberg kertoo.

Souri tietää rakkaansa paniikkihäiriöistä ja kolmenkympinkriisistä. Hän pyrkii auttamaan kumppaniaan parhaansa mukaan ja opastaa fiksujen valintojen tekemisessä. 

– Sanotaan suoraan, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpompia kriisit ovat, Souri vannoo.

Zweygberg ottaa rakkaansa neuvot hyvin vastaan. Hän tiedostaa sen, että Sourilla on vahvempi elämänkokemus kuin hänellä itsellään.

– Ainut ärsyttävä asia on se, kun keskustelemme jostain 60-luvun asioista ja Kata sanoo minulle, että etkö sinä tiedä kuka tämä ja tämä henkilö on. Sitten sanon, että siitähän on 20 vuotta taaksepäin, ennen kuin minä olin edes syntynyt, Zweygberg nauraa.

Tutustuminen kannatti

Pari tutustui aikoinaan netissä, kun Souri perusti Facebookkiin vapaamieliset vegaanit -ryhmän. Zweygberg liittyi ryhmään ja osallistui Sourin järjestämään tapaamiseen.

Pian sen jälkeen Souri pyysi eläinten kouluttajaksi opiskelevaa Zweygbergia kouluttamaan hänen koiriaan.

– Menin kouluttamaan Katan koiria, vaikka enhän minä niitä sitten ikinä kouluttanutkaan, Zweygbergin muistelee vienosti hymyillen.

Souri myöntää, että kylään kutsumisessa saattoi olla muitakin taka-ajatuksia kuin koirien kouluttaminen. Hän halusi tutustua mielenkiintoiseen persoonaan. 

Tutustuminen kannatti.

– Eliya tuli kotiini ja meillä oli aivan hillittömät keskustelut! Kävimme läpi kaikki lapsuuden traumat ja minä tein astrologista karttaa Eliyalle, taiteilija naurahtaa.

– Seuraavana päivänä tyttäreni Kiana sanoi, että ettehän te tainnu mitään koiria kouluttaa koko iltana. Vastasin, että ei niin, Souri jatkaa.

Kun parivaljakolla synkkasi, he eivät kiinnittäneet huomiota suureen ikäeroonsa. Souri on ollut naimisissa nuoremman ihmisen kanssa aikaisemmin. Hän tiesi, ettei ikä tule heidän suhteeseensa vaikuttamaan.

– Minusta on ihan cool olla vanha, enkä pakene omaa ikääni! Toisaalta, pidän itseäni melko iättömänä. En koe, että ikä määrittelee mitään. Vaikka kyllähän minä rapistun siinä missä muutkin, Souri kuvailee.

– Olen samanlainen riiviö kakara edelleen kuin olen aina ollutkin. Se ei välttämättä ole hyvä asia, mutta en minä koskaan aikuistu, Souri myöntää.

Syksyllä 2016 rakastunut pariskunta asteli vihille. Nykyään he asuvat Sipoossa yhdessä Sourin nuorimman lapsen, 14-vuotiaan Kianan kanssa.

Keväällä 2017 pari hankki Kruununhaasta yhteisen liiketilan, jossa he työskentelevät samassa huoneessa. Valmiit teokset laitetaan esille Zouri-nimisen liikkeen puolelle.

Yhteistyö samassa työtilassa on pariskunnan mukaan sujunut moitteettomasti. Sekä Souri että Zweygberg hakevat toisiltaan mielipiteitä keskeneräisiin taideteoksiinsa. 

Elokuun 3. päivä taiteilija-kaksikko pitää avajaiset liikkeessään. Esillä on sekä Sourin maalauksia että Zweybergin metalliverkkoveistoksia.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja