Kashmirin erityisaseman poisto sai sinetin – Intian pääministeri pitää päätöstä historiallisena

Pääministeri Narendra Modi kuvaili päätöstä kiistellystä alueesta historialliseksi.

Intian korkein oikeus päätti maanantaina pitää voimassa päätöksen poistaa Kashmirin erityisalueen asema. Intian hallitus poisti alueelta erityisaseman vuonna 2019.

Korkeimman oikeuden mukaan Jammun ja Kashmirin alue tulee pikimmiten asettaa samanlaiseen osavaltion asemaan kuin muutkin Intian osavaltiot. Korkein oikeus määräsi alueelle osavaltiovaalit järjestettäväksi ensi vuoden syyskuun loppuun mennessä.

Muslimienemmistöinen Jammun ja Kashmirin alue on ollut kiistakapulana Intian ja Pakistanin välillä aina maiden itsenäistymisestä eli vuodesta 1947 asti.

Intian pääministeri Narendra Modi kutsui oikeuden päätöstä historialliseksi. Modi sanoi, että päätös luo pohjaa entistä yhtenäisemmän Intian rakentamiselle.

Kashmirin alueen turvatoimia lisättiin merkittävästi korkeimman oikeuden istunnon edellä. Alueen suurimman kaupungin Srinagarin kaduilla oli satoja sotilaita ja poliiseja mahdollisten protestien varalta.

Brittilehti Guardian kertoi korkeimman oikeuden todenneen päätöksessään, että noin 12 miljoonan asukkaan alueelle tulisi perustaa totuuskomissio. Sen tarkoitus olisi tutkia valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden tekemiä ihmisoikeusloukkauksia vuosikymmenten aikana.

Suurten kiistojen alue

Vuoden 2019 päätöksen jälkeen Kashmirissa pidätettiin runsaasti ihmisiä, alue suljettiin käytännössä kokonaan ja tietoliikennettä rajoitettiin merkittävästi.

Pääministeri Modin politiikkaa Kashmirissa on arvosteltu hyvin laajasti, mutta sille löytyy myös tukijoita. Vuosikymmeniä kestäneissä levottomuuksissa on kuollut arviolta kymmeniätuhansia ihmisiä.

Intia ja Pakistan, kumpikin ydinasevaltoja, ovat taistelleet alueesta kaksi sotaa. Alueella on yli puoli miljoonaa intialaissotilasta. Intia syyttää Pakistania Kashmirin alueen Intia-vastaisten separatistien tukemisesta. Pakistan puolestaan sanoo tukevansa alueen asukkaiden itsemääräämisoikeutta.

Lue myös:

    Uusimmat