Karvan verran kauniimmaksi?
Naiset ovat jo vuosituhansien ajan poistaneet ihokarvoja sääristä, kainaloista ja bikinirajasta, ja menetelminä on käytetty kaikkea hohkakivestä kalkin ja arsenikin sekoituksiin. Nykyään on saatavilla helpompia - ja vaarattomampia - menetelmiä, mutta edelleen ihokarvat kiukuttavat naisia ympäri maailman.
Helmen keskustelupalstoilla on useaan otteeseen käyty keskustelua siitä, mistä karvat tulisi poistaa - vai eikö mistään. Tunnettuja naturel-lookin edustajia on esimerkiksi Julia Roberts, jonka kainalokarvat ovat olleet kansainvälinen keskustelunaihe jo pitkään - mutta hänenkin jalkansa ovat karvattomat. Helmi-klubinErotiikka-keskustelussa on myös keskusteltu häpykarvojen poiston vaikutuksesta sukupuolielämään - eli aihe on aktuelli yhä edelleen.
Ihokarvojen poistaminen on aina vaatinut etukäteissuunnittelua ja runsaasti aikaa. Jos karvoistaan haluaa päästä nopeasti eroon, on ajaminen nopein tapa mutta silloin karvat myös nopeimmin kasvavat takaisin. Poikki leikatut karvat kasvavat terävinä uudelleen jo parin päivän kuluttua, ja ikävä sänki muistuttaa siitä, että on taas aika ottaa esiin ladyshaver tai parranajokone.
Kosmeettiset karvanpoistotuotteet, voiteet ja vahat, vaativat enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä poistovaiheessa - mutta pitävät ihon sileänä huomattavasti kauemmin - vahat jopa kokonaisen kuukauden.
Ihokarvanpoistovoiteet irrottavat ja ympäröivät karvat ihon pinnalta ja jättävät ihon sileäksi noin viikoksi. Koska karvat irrotetaan katkaisemisen sijaan, uudesta karvasta ei tule niin terävää.
Vaha poistaa karvan juurinen, ja siksi se on tehokkain ja kestävin ihokarvanpoistomenetelmä. Karvat kasvavat takaisin 3-4 viikossa. Jos karvat poistetaan vahalla säännöllisesti, uudesta karvasta tulee aina hennompaa.
Kasvoista ja bikinirajasta karvat on paras poistaa vahalla (tai bikinirajaa varten erityisesti kehitetyllä tuotteella, jossa on hoitava voide mukana), kainaloihin, käsivarsiin ja sääriin soveltuvat niin vaahdot, geelit kuin perinteiset voiteetkin.
Vahoja on myös monenlaisia, kylmä- ja kuumavahoja. Kuumavaha kuumennetaan ennen käyttöä vesihauteessa, uusinta uutta edustavat käyttövalmiit kylmävahaliuskat, joita ei tarvitse lämmittää.
Veet tarjoaa karvanpoistotuotteita kaikille ihotyypeille, alan liikkeistä saa myös käyttöopasta "Opas silkinsileään ihokarvanpoistoon", joka esittelee kaikki Veet-karvanpoistotuotteet käyttöohjeineen. Jokaisessa tuotepakkauksessa on myös selkeät köyttöohjeet. Poistovoiteiden hinnat vaihtelevat 30 ja 54 mk välillä.
Lähde ja kuvat: Berner Oy, Veet
Uusimmat
-
16:22
Naton ydinaseharjoitus alkaa maanantaina, Suomi tiettävästi mukana
-
16:10
Puolustusvoimat huutokauppaa panssarivaunuja ja tykkejä – valtaosa ostajista ulkomaalaisia
-
16:09
Hallitus päätti: Alkoholia saa toimittaa kotiin
-
16:05
Ilona-myrskyn tuhojen korjaus jatkuu Itä-Suomessa, sähköttä vielä noin 10 000 taloutta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
15:39
Vuosaaren surmattu vauva löytyi keskeltä sänkyä valkoiselle lakanalle aseteltuna – tämän erikoisen kysymyksen poliisi esitti
-
15:30
Laura Lepistön uudet tuulet: "Olen aika intuitiivinen"
-
15:26
Lenkkeilijä teki hyytävän löydön Toholammilla – "On varmaa, että se on ihmisen"
-
15:23
MTV seuraa: Israel avasi tulen kohti YK:n rauhanturvaajien tukikohtia – Orpo ja Häkkänen kertovat, ettei paikalla suomalaisia
-
14:59
Milton-hurrikaanin keskus siirtymässä kohti merta, useita kuolleita – MTV seuraa
-
14:58
Israel tulitti rauhanturvaajien asemaa panssarivaunulla – Orpo ja Häkkänen MTV:lle: Suomalaiset turvassa
-
14:32
Suomeen perustetaan avaruustilannekeskus – tässä sen tehtävät
-
14:30
Mitta täyttyi: Ilves ja Pelicans kokivat hirveitä menetyksiä CHL:ssä – "Todella törkeä"
-
14:28
Satoja työpaikkoja vaakalaudalla – Metsä Group suunnittelee vanerituotannon lopetusta Suolahdessa
-
14:21
Anne Kukkohovi kauppaa alastonkuvaansa – tällä hinnalla voit kotiuttaa sen itsellesi
-
14:16
Bensa haisee ja kumi palaa – testasimme, millaista on ajaa jokamiehenluokkaa
-
14:00
Wolt-miljonääri Juhani Mykkänen jättää yhtiön
-
13:50
Kirjallisuuden Nobel-palkinto eteläkorealaiselle Han Kangille
-
13:48
Potkut jopa 200:lle: Asko- ja Sotka-ketjujen taustayhtiö aloittaa muutosneuvottelut
-
13:43
Tähtivahti saatiin kiinni tupakka huulessa – näin hän kommentoi
-
13:20
Tänne avataan Suomen suurin sähköautojen latausasema
-
Lataa lisää