Karri Kivi murahtaa Nuorille Leijonille – "Paljon vähemmän höpötystä!"

C Moren asiantuntija Karri Kivi ottaa kriittisesti kantaa Nuorten Leijonien tekemisiin jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Nyt huomiota menee hänen mukaansa epäoleellisiin asioihin.

Suomi kohtaa tänään torstaina puolivälierissä Yhdysvallat. Vuonna 2014 Nuoret Leijonat maailmanmestaruuteen luotsanneen Kiven mukaan kolme asiaa ratkaisevat ottelun ja koko turnauksen kulun.

Ensimmäisenä Kivi nostaa esiin maalivahti Justus Annusen. Hän arvioi Annusen olleen vaisu alkulohkon päätöspelissä tiistaina, kun Sveitsi juhli 5–2-voittoa.

– Nyt on uusi päivä ja hän onnistuu varmasti, Kivi sanoi Tulosruudussa.

Kivi myös peräänkuuluttaa muutoksia Suomen pelaamiseen.

– Nyt meidän täytyy olla lähempänä toisia. Sitä kautta me saamme jännitystä pois. Sitä kautta meidän kuljettamisemme vähenee. Sitä kautta me voimme vähän vähentää virheitämme. Olemme olleet aika riskialtis joukkue.

Kivi ottaa lisäksi kiinni Nuorten Leijonien päävalmentajan Raimo Helmisen kommentteihin. MTV Urheilun Jukka Lohva kysyi tuoreeltaan Helmiseltä, kannattaisiko Leijonien joissakin paikoissa hidastaa peliä, jotta pelaajien valinnat kentällä helpottuisivat. 

– Varmaan joissain paikoissa sitä kannattaisi tehdäkin, mutta ei tietenkään kaikissa. Meidän peli-identiteettimme on tällainen. Siitä meidän ei kannata luopua. Tällä me olemme pärjänneet, niin se pitää pitää, mutta kyllä siihen pitää tietenkin vähän mausteita tuoda, Helminen sanoi.

Kivi peräänkuuluttaa keskittymistä oleelliseen.

– Paljon vähemmän höpötystä! Nyt kaikki pelaajat ja ulkopuolelta olevat odotukset tulevat joukkueen sisältä esille ihan turhaan. Keskittyköön joukkue siihen, mitä he ovat tehneet toukokuusta asti.

– Ei pelaajakaan voi ruveta miettimään somen kautta, että kun minä sanon näin, minä kuulostan tältä. Keskity siihen urheilijan suoritukseen, niin pääset paljon helpommalla. Pelaajan tehtävä on vain pelata. Valmennus hoitaa tuon muun höpöttelyn, Kivi ohjeistaa.

Kivi korostaa, että Suomella on edelleen turnauksessa mahdollisuudet edetä pitkälle.

– Mikään joukkue ei erotu tällä hetkellä. Ei ole mitään syytä, miksi joku voittaisi kolme isoa maata helpommin kuin joku toinen. Ei ole selvää ennakkosuosikkia koko ryhmässä. Se tarkoittaa sitä, että Suomella on kaikki eväät. Antaa mennä vaan.

Lue myös:

    Uusimmat