Kärppien ällistyttävä kova vire sen kuin jatkuu – SM-liigassa hyrrää nyt uusi pyörremyrsky

Jääkiekon SM-liigassa perjantain kierroksella ohjelmassa oli yhteensä kuusi ottelua. Lappeenrannassa Kärpät jatkoi jo jäätävän kovaksi yltynyttä virettään. Toinen pyörremyrsky pyöri Kuopiossa.

Alkukaudella pahoissakin vaikeuksissa ollut HPK on noussut yhtäkkiä yhdeksi SM-liigan tulikuumimmaksi joukkueeksi.

Sen väkevä vire sai jatkoa, kun Kerho kaatoi perjantain kierroksella KalPan 4–0.

HPK on voittanut edellisistä seitsemästä ottelustaan peräti kuusi.

Kuopiossa Kerhon tehomiehenä toimi Valtteri Puustinen, joka nakutti tehot 1+1.

Lappeenrannassa Kärpät lähti SaiPa-otteluun ilman kahta avainpelaajaansa Cody Kunykiä ja Mika Pyörälää. Ykköstykkien poissaolo näkyi tehottomuutena. Ottelu eteni jatkoajalle lukemista 1–1.

Sekään ei tuonut ratkaisua, vaan voittajaa haettiin rangaistuslaukausten kautta.

Voittomaalikilpailussa Kärppien kaikki vetäjät onnistuivat (Michal Kristof, Aku Räty ja Juhamatti Aaltonen). SaiPan yksi epäonnistuminen takasi Kärpille 2–1-voiton.

Kärpät on voittanut edellisistä 12 ottelustaan peräti 11. Hurjan vireen myötä Kärpät on kivunnut sarjataulukossa jo neljänneksi.

SM-liigan perjantain kierroksen lopputulokset:

JYP–Ässät 5–2
KalPa–HPK 0–4
Lukko–TPS 2–1 vl.
Pelicans–KooKoo 1–5
SaiPa–Kärpät 1–2 vl.
Ilves–Sport 4–7

Lue myös:

    Uusimmat