Leo Komarov lensi suihkuun kuumassa kamppailussa – Kärpille makoisa revanssi HIFK:sta
Kärpät ja HIFK kohtasivat lauantaina toisena päivänä peräkkäin, eikä kaukalosta puuttunut tunnetta. Ilves puolestaan menetti runkosarjan voittokamppailun kannalta tärkeän pisteen, kun KalPa venytti ottelun jatkoajalle.
Perjantaina Helsingissä tappion kärsinyt Kärpät maksoi potut pottuina, kun se kaatoi HIFK:n kotikaukalossaan maalein 3-0. Varsin kuumaksi äityneessä ottelussa nähtiin jatkuvasti välikohtauksia, ja lopulta yksi ulosajokin, kun Leo Komarov lähetettiin suihkuun ottelun loppuhetkillä. Syynä pelirangaistukseen oli estäminen.
Voit katsoa Komarovin tilanteen pääkuvan paikalla olevalta videolta.
Kärpät istui kuskinpaikalle heti ottelun avausminuutilla, kun Victor Berglundin siniviivalaukaus painui verkkoon 58 sekunnin pelin jälkeen.
Kärpät osui kerran ottelun jokaisessa erässä. Berglundin lisäksi Julius Junttila ja Julius Hermonen vinguttivat verkkoa HIFK-vahti Roope Taposen selän takana.
Kärpät nousi voitollaan 100 pisteeseen. Se on sarjataulukossa neljäntenä tasapisteissä kolmantena olevan, lauantaina Lukon maalein 3-1 voittaneen Pelicansin kanssa.
Kotonaan SaiPan maalein 5-0 voittanut Jukurit on 98 pisteellä viidentenä ja HIFK 96 pisteellä kuudentena.
Ilvekselle pistemenetys
Tampereella Ilves koki KalPaa vastaan karvaan pistemenetyksen, joka voi osoittautua ratkaisevaksi runkosarjan voittotaistelussa.
Saku Salmela vei KalPan johtoon, kun avauserää oli pelattu reilut neljä minuuttia, mutta Ilves kuittasi vielä samassa erässä. Otto Latvalan ja Jani Nymanin maalit nostivat tamperelaiset edelle.
Kun KalPa tasoitti kolmannessa erässä Oliver Kapasen maalilla, haettiin ratkaisua jatkoajalta.
Ottelun sankariksi nousi Ilveksen Samuli Ratinen, joka luritti läpiajosta 3-2-voittomaalin.
Sarjassa kakkosena oleva Ilves nousi voitollaan 114 pisteeseen. Sarjakärjessä on lauantaina TPS:n maalein 4-0 voittanut Tappara samalla pistemäärällä. Tappara on kuitenkin pelannut kaksi ottelua Ilvestä vähemmän. Tapparalla pelejä on jäljellä neljä, Ilveksellä kaksi. Kaksikko kohtaa toisensa Tampereen paikalliskamppailussa ensi perjantaina.
Muissa otteluissa HPK kaatoi JYPin maalein 4-2, mikä käytännössä lopetti jyväskyläläisten haaveet pudotuspelipaikasta. Kouvolassa KooKoo kaatoi Ässät maalein 4-1 ja nousi taulukossa sijalle yhdeksön.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
20:41
Tomi Långstedt pakeni tunteitaan Thaimaan huumebileisiin – vankilahelvetti muutti kaiken
-
20:19
Taylor Swift -fanit matkaavat Ruotsiin kovin odotuksin: "Vuosisadan upein keikka"
-
20:18
HJK:lle surkea tulos Helsingissä
-
20:11
Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo kiidätetään sairaalaan
-
19:54
Leijonilla menee jännäksi – tuore tulos lyö hengitystä niskaan
-
19:49
Israel puolustautui kansanmurhasyytöksiä vastaan Haagissa – syyttävä huuto keskeytti
-
19:46
Uusi SE! Suomalaislupaukselta hurja suoritus Yhdysvalloissa
-
19:33
"Bic Mac palaa" – kovanaamaiselle NHL-tappelijalle miljoonasopimus
-
19:31
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
19:26
Verohallinto ei vielä tiedä, kuinka monen luottotietoja on kysytty väärin perustein – näin tarkistat omat tietosi
-
19:12
Jalkapallojätti: Valmentajapotkut!
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
Lataa lisää