Oulun Kärpät katkaisi lauantaina Bluesin voittoputken jääkiekkoliigassa. Oululaisten voitto perustui hyvän toiseen erään lopulta 4-3 päättyneessä pelissä.
Ottelu oli varsin vauhdikas ja yleisöön menevä. Kärpät aloitti kovilla kierroksilla ja peli meni sekaiseksi. Toisen erän ensimmäisten kymmenen minuutin aikana kotijoukkue sai kuitenkin rivit jollakin tavalla järjestykseen, vaikka valmentaja Kari Heikkilä selvitti runsaiden jäähyjen sotkeneen ketjukoostumuksia. -Toinen erä oli kuitenkin meidän selvää hallintaa, Heikkilä vahvisti.
Bluesin valmentaja Hannu Kapanen myönsi Kärppien tulleen siinä vaiheessa kovaa. -Meidän puolustus uinaili siinä vaiheessa, sillä kolme maalia Kärpät teki irtokiekoista, Kapanen tilitti.
Isäntien hahmoksi ottelussa nousi kaksi maalia tehnyt nuori laituri Mika Pyörälä. Hän pelasi kokeneiden Sakari Palsolan ja Sami Mettovaaran kanssa samassa ketjussa. Kotijoukkueesta kunnostautui myös maalivahti Niklas Bäckström torjumalla kaikkiaan 41 laukausta. Joukkueen puolustuksessa koko liigan plus-miinus -tilaston ykkösmies Lasse Kukkonen oli myös hyvässä vireessä yhdessä pakkikaverinsa Mikko Myllykosken kanssa. Kärpät esitteli jälleen uuden tulokkaan seuran kasvateista, kun 18-vuotias Oskari Korpikari osoitti taitojaan tasavertaisesti muiden kanssa.
Tenkrat vauhdissa
Oma mielenkiintonsa ottelussa oli Kärppien tshekkivahvistus Petr Tenkratin paluu kaukaloon loukkaantumisen jälkeen, vaikka alun perin hänen piti olla pelikunnossa vasta helmikuussa. Tshekki oli loukkaantunut joukkueiden edellisessä kohtaamisessa 8. joulukuuta Espoossa Marko Tuomaisen mailalla lyömisestä.
Tenkrat halusi "kuitata" tapauksen ja teki jo toisella peliminuutilla Tuomaista vastaan päähän kohdistuneen taklauksen. Sen seurauksena ottelun päätuomari Hannu Henriksson määräsi tapauksesta kahden minuutin rangaistuksen, jonka seurauksena tulee automaattisesti vielä henkilökohtainen kymmenen minuutin käytösrangaistus.
Tenkratilla riitti virtaa vielä sen jälkeenkin, sillä hän istui lisää kaksi kahden minuutin rangaistusta. -Kärppien lääkäri voisi tulla meidänkin pukuhuoneeseen katsomaan Jan Calounin tilannetta, koska parantuminen tuntuu tapahtuvan tavallista nopeammin, Blues-luotsi Kapanen ilmoitti. -Jääkiekko ei ole huijarien laji, hän lisäsi. Kärppävalmentaja Kari Heikkilä oli kuitenkin sitä mieltä, ettei oma joukkue pelaa rumaa peliä. Osan runsaista jäähyistä hän laittoi päätuomarin piikkiin. -Henrikssonilla oli sellainen linjaton linja.
Ottelutilastoja:
Kärpät-Blues 4-3 (0-1, 4-1, 0-1)
1. erä: 3.24 Teemu Elomo (Jiri Vykoukal-Peter Sarno) 0-1 yv.
Jäähyt: 1.07 Petr Tenkrat (kärsi Mikko Palomäki) K 2+10
min, 2.05 Andrei Potaitshuk K 2 min, 4.36 Miika Elomo B 2 min,
12.05 Rami Alanko B 2 min.
2. erä: 25.28 Mika Pyörälä (Sakari Palsola) 1-1, 28.13
Lasse Kukkonen (Tenkrat) 2-1 tv, 30.22 Pyörälä (Drew Bannister)
3-1 yv, Blues aikalisä 30.22, 36.17 Sarno (Vykoukal) 3-2 yv,
38.45 Sami Mettovaara (Mikko Myllykoski-Pyörälä) 4-2.
Jäähyt: 26.52 Jani Tuppurainen K 2 min, 26.52 Arto
Laatikainen B 2 min, 29.46 jr B (kärsi Mikael Jämsänen) 2 min,
34.25 Mikko Lehtonen K 2 min, 35.12 Bannister K 2 min, 39.33
Tenkrat K 2 min, 39.33 Alanko B 2 min, 40.00 Kukkonen K 2 min.
3. erä: 48.15 Kari Kalto (Mike Stapleton) 4-3 yv.
Jäähyt: 47.56 Tenkrat K 2 min, 50.03 Markku Hurme B 2 min.
Jäähyt yht: Kärpät 8x2 min ja Petr Tenkrat 10 min = 26 min,
Blues 6x2 min = 12 min.
Torjunnat: Niklas Bäckström K 14+11+16=41, Sami Heinonen B
6+16+5=27 (pois 58.51-60.00).
Tuomarit: Hannu Henriksson (Jaakko Männikkö ja Tuomo
Sorakangas).
Yleisöä 7161.
(MTV3 - STT)