Pienpetorautoihin tassunsa loukannut karhu on ammuttu Lieksassa – 15 sentin suuruinen pyydys oli syvällä polkuanturoiden takana

Karhukantaa leikataan tänä syksynä poikkeuksellisen ankarasti 2:04
Karhukantaa leikataan tänä syksynä poikkeuksellisen ankarasti.

Pohjois-Karjalassa Lieksassa liikkunut, pienpetoraudoista loukkaantunut karhuemo on amuttu tänä aamuna karhunmetsästyksen yhteydessä.

Itä-Suomen poliisi vahvistaa tiedon naaraskarhun kaatamisesta. Asiasta kertoi aiemmin Karjalainen.

Poliisin mukaan myös kaksi karhuemon pennuista on kaadettu karhunmetsästyksen yhteydessä. Yksi pennuista liikkuu edelleen kyseisellä alueella.

Karhuemon pennut olivat viime vuonna syntyneitä, ja niiden arveltiin pärjäävän luonnossa jo omillaan. Poliisi tähdentää tiedotteessaan, että pennut kuuluivat iältään normaalin metsästyksen piiriin.

Emokarhu ammuttiin Lieksan Korisevanlammen maastossa.

– Karhu havaittiin metsästyksen aikana kolme tai neljä kertaa, Pohjois-Karjalassa karhujahtia koordinoiva Matti Törrönen kertoi Karjalaiselle.

Pienpetorauta oli kiinni syvällä etutassussa

Karhun tassussa kiinni ollut rauta oli kahdella jousella puristuva noin 15 senttimetriä halkaisijaltaan oleva pienpetorauta, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisi oli jo aiemmin tehnyt lopettamispäätöksen Lieksan karhusta eläinsuojelullisista syistä.

Pienpetorauta oli kiinni niin syvällä karhun etutassussa polkuanturoiden takana, ettei karhu pystynyt saamaan sitä omin avuin irti. Poliisin mukaan karhu oli loukannut aiemmin myös toista etutassuaan niin pahasti, että siinä ei ollut edes kynsiä jäljellä.

Karhun ruho on lähetetty tarkempiin tutkimuksiin Ruokavirastoon, josta myöhemmin saadaan tarkempi tutkimusraportti vammojen laadusta.

Enon karhuemon liikkeistä ei ole tietoa

Joensuussa Enossa liikkuneesta, pienpetopyyntiraudasta loukkaantuneen karhuemon liikkeistä ei ole toistaiseksi tietoa. Poliisin antama karhun tappomääräys on voimassa, ja alkanut metsästyskausi mahdollistaa karhun tappamisen, Itä-Suomen poliisista kerrottiin STT:lle viime viikon lopulla.

Vapaaehtoisten ryhmä kertoi olevansa valmis Joensuussa loukkaantuneen karhun pelastamisyritykseen. Pelastustehtävää ei kuitenkaan voitu lähteä suorittamaan, sillä karhujen metsästyskausi on alkanut.

Lue myös:

    Uusimmat