Käräjäoikeus vangitsi pommiuhkaajan todennäköisin syin

Vantaan käräjäoikeus on vanginnut 49-vuotiaan venäläismiehen todennäköisin syin epäiltynä perättömästä vaaranilmoituksesta.

Keskiviikkona Pietarin koneesta Helsinki-Vantaan lentokentälle saapunut mies ilmoitti passintarkastuksessa, että Tukholmasta lähtevässä SAS:n lentokoneessa on pommi.

Kun kyseinen kone tutkittiin Arlandan lentokentällä, ilmoitus osoittautui perättömäksi.

Epäilty ilmoitti tänään vangitsemisoikeudenkäynnissä, että hän uskoo pelastaneensa lentokoneen matkustajat vakavalta terroriuhalta. Puolustusasianajajasta kieltäytynyt epäilty ilmoitti, ettei suostu kertomaan asiasta tarkemmin Suomen viranomaisille. Sen sijaan hän esitti toivomuksen, että juttu tutkittaisiin Ruotsissa.

Poliisin mukaan esitutkinta on loppusuoralla, eikä asiassa ole tullut esille mitään terroriepäilyyn viittaavaa. Epäilty on syyllistynyt vastaavanlaiseen tekoon runsas vuosi sitten. Vuonna 1993 hän syyllistyi lentokonekaappaukseen, josta hän sai pitkän vankilatuomion Venäjällä.

Lentoyhtiö SAS on luvannut esittää korvausvaatimuksensa asiassa ensi viikolla. Jutussa on nostettava syyte 25.6. mennessä.

Oikeus passitti miehen Vantaan vankilaan odottamaan esitutkinnan valmistumista.

 *Juttua muokattu 16.25: Miestä epäillään perättömästä vaaranilmoituksesta, ei aiheuttamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat