Käräjäoikeus lenkkeilijätytön kuolemasta: Näin tapahtumat etenivät

Oikeus ei uskonut entisen poikaystävän väitteitä siitä, että 17-vuotiaan tytön kuolema olisi ollut vahinko.

Entinen miesystävä yllätti tytön kesken juoksulenkin iltaseitsemän aikaan 30. tammikuuta. 26-vuotias mies meni tytön luokse ja polvistui tämän eteen lähellä tytön kotia Porin Prisman kupeessa. Tyttö nosti miehen ylös maasta.

Tapaamista varten mies oli lainannut auton ja ajanut sillä Helsingistä Poriin. Hän oli selvittänyt tytön kotiosoitteen ja tarkkaillut päivän aikana tämän kodin ympäristöä. Hän oli tapaamista varten myös ostanut bensakanisterin, köyttä ja taskulampun sekä tankannut kanisteriin moottoribensiiniä.

Oikeus piti mahdollisena, että mies ja tyttö ovat menneet läheisen minigolfradan luokse keskustelemaan, kuten syytetty on kertonut. Tyttö oli joulun 2014 tai vuodenvaihteen aikaan päättänyt seurustelusuhteen. Mies oli ottanut asian raskaasti, ja hän oli ainakin tammikuun alkupuolella voinut huonosti. Tyttö oli tiennyt tämän. Sen vuoksi oikeus pitää mahdollisena, että tyttö on mennyt vapaaehtoisesti miehen käyttämään autoon jatkamaan keskustelua.

Oikeudenkäynnissä on käynyt selväksi, ettei tyttö ole halunnut jatkaa seurustelusuhdetta. Se on ollut selvää myös 26-vuotiaalle jo ennen hänen saapumistaan Poriin.

Tytön ja miehen puhelimien televalvontatiedot yhdessä tytön iltayhdeksältä alkavan työvuoron kanssa viittaavat vahvasti siihen, ettei tyttö ole lähtenyt vapaaehtoisesti miehen seurassa Kullaalle, missä henkirikos tapahtui.

Ruumiskoirien merkkaukset ja silminnäkijän havainnot viittaavat vahvasti siihen, että tyttö on maannut Kullaan Koski-Valinnan pihassa jossakin vaiheessa kello 20.45 ja 21.05 välisenä aikana.

Miehessä havaitut mustelmat sopivat siihen, että hän on kamppaillut tytön kanssa.

Sikäli kun tyttö on maannut maassa kaupan pihassa, häneen on tätä ennen täytynyt kohdistaa ruumiillista väkivaltaa. Miehen vammat sopivat siihen, että ne ovat syntyneet tytön tällaisessa tilanteessa puolustaessa itseään.

Tytön ruumiissa todetut löydökset kallon vasemmassa ohimolohkossa viittaavat elämänaikaiseen vammaan. Kaulalla olleet löydökset sopivat puristamiseen.

Mies on sytyttänyt entisen karjasuojan palamaan käyttäen apuna mukanaan tuomaa moottoribensiiniä.

Tyttö on kuollut tulipalossa. Tytön selkä on ollut poikkeuksellisella tavalla vääntynyt taaksepäin. Oikeuslääkäri kertoi, että se viittaa siihen, että tyttö on ollut sidottuna palon aikana.

Miehellä on ollut mukanaan köyttä, jolla hän on voinut sitoa tytön.

Tytön ruumiista sekä entisen karjasuojan kohdasta, josta ruumis on löytynyt, on todettu bensiinin ainesosia. Muualta entisen karjasuojan palojäänteistä ei ole löytynyt jäänteitä bensiinistä. Bensiinin ainesosien löytyminen tytöstä ja hänen löytöpaikastaan viittaavat siihen, että hänen päälleen on kaadettu bensiiniä.

Ei ole uskottavaa, että tyttö olisi halunnut riistää hengen itseltään.

Miehen antama selitys Poriin suuntautuneelle matkalleen ei ole uskottava.

26-vuotias on tammikuussa 2015 ollut masentunut ja puhunut itsemurhasta. Tällöin hän on puhunut kolarin ajamisesta. Hänen puheensa viittaavat itsetuhoisuuteen. Toisaalta hän ei ole ajanut kolaria. Hän on sen sijaan ostanut bensiiniä ja köyttä. Asiassa on jäänyt epäselväksi, miten hän olisi suorittanut itsemurhan köyttä ja bensiiniä hyväksi käyttäen. Näiden molempien välineiden ostaminen ei viittaa itsemurhan tekemiseen. Myös hänen suorittamansa vaateostokset puhuvat itsemurhaa vastaan.

Köyden ja bensiinin ostaminen ennen tytön tapaamista sopii siihen, että mies on jo etukäteen suunnitellut tappavansa tytön ja polttavansa tämän.

Omaiset tekivät tytöstä katoamisilmoituksen samana iltana. Karjasuojasta löytynyt vainaja varmistui tytöksi vasta seuraavalla viikolla.

Mies otettiin kiinni melkein heti, kun tytön katoamista alettiin tutkia henkirikoksena. Oikeus totesi miehen syyllistyneen myös tytön raiskaamiseen Koski-Valinnan pihalla.

Oikeus passitti miehen mielentilatutkimukseen. Syyttäjä vaatii hänelle elinkautista murhasta ja törkeästä raiskauksesta.

Rikosnimikkeisiin oikeus ottaa kantaa myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat