Kaoottisen presidentinvaaliväittelyn katsojat ärsyyntyivät ja pitivät Bidenia selvänä voittajana – "Seuraavassa väittelyssä täytyy olla mahdollisuus laittaa mikrofoni pois päältä"

Yhdysvaltalainen yleisö katsoi mielipidemittausten mukaan demokraattien Joe Bidenin suoriutuneen presidentinvaalien ensimmäisestä tv-väittelystä hivenen paremmin kuin istuva presidentti Donald Trump.

Päähuomion yhdysvaltalaismediassa sai se, kuinka kamalaa katsottavaa debatti oli. Kaoottista väittelyä leimasi Trumpin jatkuva päällepuhuminen ja kunnollisen asiakeskustelun lähes täydellinen puuttuminen.

CNN:n väittelyn jälkeen julkaiseman kyselyn mukaan 60 prosenttia väittelyn katsojista piti Bidenia voittajana, kun taas 28 prosenttia katsoi Trumpin voittaneen. CNN huomautti, että väittelyn katsojien joukossa oli enemmän demokraatteja kuin republikaaneja.

CBS Newsin kyselyn mukaan 48 prosenttia piti Bidenia ja 41 prosenttia Trumpia voittajana. Väittely paransi kuvaa Bidenista 38 prosentilla katsojista, kun vastaava luku Trumpin kohdalla oli 24. Näkemys Bidenista heikkeni 32 prosentilla ja näkemys Trumpista 42 prosentilla katsojista.

Yhdysvaltain nykyisessä äärimmäisen polarisoituneessa poliittisessa ilmapiirissä selkeät jakolinjat eivät ole yllättäviä, mutta kyselyt vahvistavat kuvaa siitä, että Trump ei näyttänyt saavan väittelystä pontta muiden kuin vannoutuneiden kannattajiensa silmissä.

CBS:n kysely paljasti myös, että 83 prosenttia katsojista piti väittelyn sävyä negatiivisena, ja vain 17 prosenttia positiivisena. 69 prosenttia kertoi väittelyn aiheuttaneen ärsytyksen tunteita. Vain 17 prosenttia koki saaneensa väittelystä hyödyllistä tietoa.

Pelkkiä häviäjiä

Liberaalina pidetyn uutiskanava CNN:n näkemykset väittelystä olivat tylyjä. Heti väittelyn päätyttyä uutisankkuri Jake Tapper kuvaili sitä täydelliseksi farssiksi.

– Tämä oli huonoin väittely, jonka olen koskaan nähnyt. Se ei ollut edes väittely, se oli häväistys, Tapper sanoi.

CNN:n toimittaja Chris Cillizza tekee perinteisesti väittelyistä voittajat ja häviäjät -listan, mutta tällä kertaa hänen listallaan ei ollut lainkaan voittajia, vaan pelkkiä häviäjiä.

– Tämä oli täysin kamala väittely, joka ei millään tavalla valistanut yleisöä näistä kahdesta ehdokkaasta ja siitä, mitä he tekisivät, jos saisivat neljä vuotta Yhdysvaltain presidenttinä, Cillizza kirjoitti.

– Tämä on yksinkertaisesti sanottuna valtava karhunpalvelus demokratialle.

Cillizza listasi väittelyn häviäjiin Trumpin ja Bidenin lisäksi muun muassa moderaattori Chris Wallacen sekä tulevat väittelyt.Washington Post kuvaili Trumpin strategiana olleen tviitata ajatuksiaan ääneen koko väittelyn ajan.

– Sen sijaan, että hän olisi vilpittömästi keskustellut Bidenin kanssa, hänen lähestymistapansa oli uhota ja kovistella jokaisessa tilanteessa. Sen sijaan, että hän olisi antanut Bidenin esittää ajatuksensa ja vastata siihen asiallisesti, Trump päätti olla antamatta Bidenin esittää ensimmäistäkään ajatusta, lehti kirjoitti.

Fox News taas Trump-myönteisempi

Amerikkalainen valtavirtamedia katsoi väittelyn kaoottisuuden pääosin Trumpin syyksi. Kritiikkiä saivat presidentin lisäksi myös moderaattori Wallace sekä koko väittelyformaatti. Moni valitti sosiaalisessa mediassa sitä, että ehdokkailla ylipäätään oli mahdollisuus puhua toistensa päälle.

– Seuraavassa väittelyssä moderaattorilla täytyy olla mahdollisuus laittaa mikrofoni pois päältä, kirjailija Stephen King tviittasi.

Konservatiiviselta Fox Newsiltä löytyi odotetusti enemmän ymmärrystä presidenttiä kohtaan. Trumpin lähipiiriin kuuluva Fox Newsin juontaja Sean Hannity kuvaili Trumpin jyränneen Bidenin yli.

– Hän näytti hämmentyneeltä, ärtyiseltä ja vähän äreältä. Ehkä hänen nukkumaanmenoaikansa oli mennyt jo, Hannity sivalsi.

BBC:n mukaan Biden voitti ruman väittelyn sillä perusteella, että hän tahrasi itseään vähemmän kuin Trump.

– Hänen piti näyttää, että hän pystyisi ottamaan kuvaannollisen piirakan naamansa ja pysyä viileänä. Hän enimmäkseen pystyi siihen, se tosin johtui ainakin osin siitä, että Donald Trump ei jatkuvien keskeytystensä myötä antanut ex-varapresidentille juurikaan tilaisuuksia sanoa mitään itselleen vahingollista.

Demokraateilla ja republikaaneilla eri kulmat

Trump keskittyi väittelyn jälkeen uudelleentviittaamaan Twitterissä kannattajiensa ja muiden republikaanipoliitikkojen hänelle myönteisiä näkemyksiä väittelystä. Biden vetosi Twitterissä amerikkalaisiin, jotta nämä äänestäisivät ja Trumpista päästäisiin eroon.

– Kuulitte presidentti Trumpin suusta paljon asioita. Osaatteko sanoa yhtään hänen sanomaansa asiaa, joka todellisuudessa parantaa teidän elämäänne? Biden kummasteli.

Biden ja moni muu demokraatti korosti sitä, ettei Trump tuominnut väittelyssä valkoisen ylivallan kannattajia, vaikka hänelle annettiin siihen tilaisuus.

Moni republikaani tarttui Twitterissä siihen, että Biden antoi väittelyssä Trumpia vahvemman tuen koronaviruksesta johtuville yhteiskunnan sulkutoimille. Republikaanien mukaan Bidenin alaisuudessa yhteiskunnan koronasulut jatkuisivat loputtomiin.

Lue myös:

    Uusimmat