Kansanedustajien puhelinlasku oli viime vuonna yli 280 000 euroa

27435405 eduskunta puhelin kansanedustaja
Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) puhui puhelimessa eduskunnassa marraskuussa. Puhumisen lisäksi kansanedustajien nettiyhteydestä syntyvät kulut paisuttavat puhelinlaskuja.Lehtikuva
Julkaistu 06.03.2015 07:00
Toimittajan kuva

Jani Savolainen

@savolainenjani

Keskimäärin yksittäisen kansanedustajan puhelinlasku oli vuonna 2014 kuukaudessa noin 118 euroa. Kansanedustajien puhelinkulut korvataan täysimääräisesti ilman kulukattoa.

Kansanedustajien puhelinkulujen kokonaissumma viime vuonna oli 283 448 euroa, mikä tekee vuositasolla noin 1417 euroa per kansanedustaja.

Kuukausittainen keskiarvo vaihtelee noin 82 euron ja noin 168 euron välillä. Suurimmat kulut sattuivat tammikuulle ja marraskuulle. Pienimmät puhelinlaskut olivat taasen elokuussa ja helmikuussa.

Eduskunnan tilitoimiston toimistopäällikkö Pertti J. Rosila tietää kertoa, että keskiarvohuiput sattuvat niille kuukausille, jolloin kansanedustajia on ollut valiokuntakuntamatkoilla tai muista syistä ulkomailla.

– Edustajat ovat käyttäneet nettiä vanhanaikaisella tavalla. Ulkomaan matkat selittävät piikkejä kuukausivertailussa, Rosila kommentoi.

Tarkkaa kansanedustajakohtaista puhelinkulujen seurantaa ei ole saatavilla, sillä kansanedustajien puhelinkulut ilmoitetaan eduskunnan tilitoimistolle kuukausittain könttänä. Rosila muistelee, että vuonna 2009 silloinen puhemies Sauli Niinistö yritti muuttaa käytäntöä niin, että edustajienkin puhelut tulisivat erittelyn piiriin.

– Niinistön ehdotus kaatui. Kansliatoimikunta päätti pyytää eduskuntaryhmiltä lausunnon ja muistaakseni kaikki eduskuntaryhmät vastustivat muutosehdotusta.

Kansliatoimikunta kuitenkin päätti, että virkamiesten ja avustajien matkapuhelinlaskut tulevat eduskunnan tilitoimistolle käyttäjittäin eriteltynä, vaikka kansanedustajien laskut tulevat könttänä.

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015