Kansanedustaja Juha Väätäisellä syöpä - "Maksan veroa tropiikin auringossa harjoittelusta"

Kansanedustaja Juha Väätäinen (ps.) paljastaa blogissaan syyn jättäytymiselleen pois kevään eduskuntavaalitaistosta.

– Sairastan okasolusyöpää, sen esiastetta tai molempia. Se esiintyy ihossa ja sarveiskalvorajoilla. Minun tapauksessani päälaellani laajalle levinneenä, Väätäinen kirjoittaa.

Kirjotustaan ennen Väätäisen sairaudesta tiesi hänen mukaansa vain kolme hoitavaa lääkäriä, hänen perheensä ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, jota hän myös kiittelee salaisuuden pitämisestä.

– Tieto sairaudestani ei ole levinnyt hänen suustaan kenellekään. En kaivannut repostelua, voivottelusta puhumattakaan! Väätäinen kirjoittaa.

Okasolusyöpä on ihosyöpä, jonka pääsyy on ihon liiallinen palaminen tai vuosia kestänyt pitkäaikainen altistuminen auringon säteilylle. Väätäinen selittääkin sairauttaa juoksu-uransa harjoittelulla.

– Monivuotisesta harjoittelustani EM:iin tropiikin auringossa maksan nyt veroa. Myöhäinen hoitoon hakeutuminen heikentää parantumis - parempi kai vielä sanoa toipumisennustetta, Väätäinen toteaa.

Väätäinen kertoo vetäytyvänsä nyt julkisuudesta hoitoihinsa ja olevansa kommentoimatta tilannettaan maaliskuun 25. päivään asti. 

Lue myös:

    Uusimmat