Kansainvälisten opiskelijoiden katseet kääntymässä taas Suomeen: Selvästi enemmän oleskelulupahakemuksia

Maahanmuuttovirasto (Migri) kertoo kansainvälisten opiskelijoiden määrän kääntyneen jälleen kasvuun koronan aiheuttaman notkahduksen jälkeen.

Kansainväliset opiskelijat ovat jättäneet tänä vuonna selvästi enemmän oleskelulupahakemuksia kuin vuosi sitten. Ensimmäisen oleskelulupahakemuksen opiskelun perusteella oli elokuun loppuun mennessä jättänyt runsaat 4 000 EU:n ulkopuolelta tulevaa hakijaa. Viime vuonna vastaavaan aikaan hakemuksia oli jätetty yli puolet vähemmän.

Noin 93 prosenttia annetuista oleskelulupapäätöksistä on ollut myönteisiä. Puolet hakijoista on saanut päätöksen 12 päivässä tai nopeammin. Migrin tavoitteena on jatkossa sujuvoittaa oleskelulupien hakemista ja nopeuttaa hakemusten käsittelyyn kuluvaa aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat