Suomen miesten lentopallomaajoukkueen peli heilahti yhdessä yössä toiseen äärilaitaan, sillä Kanada voitti lauantaina maailmanliigan C-lohkon kohtaamisen 3-0 (25-14, 26-24, 25-17).
Päivää aiemmin voittovuoro oli Suomella, puhtaasti kolmessa erässä.
Lauantaina eränumeroitakin masentavampi oli Suomen yleisilme. Perjantain huippupelistä ei näkynyt merkkejä muulloin kuin toisen erän loppuhetkillä, kun etenkin kymmenellä pisteellä Suomen parhaaksi yltänyt Olli-Pekka Ojansivu nosti toiveita.
- Toisen erän lopulla meillä oli mahdollisuus erävoittoon, ja ehkä se olisi kääntänyt ottelun kulun, mutta ei onnistuttu. Kolmas erä alkoi sitten heikosti. Mielessä pyörii nyt kysymys miksi, pohti Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.
Uusi ilme haussa
Miksi ilme oli toinen? Yksi syy oli varmasti Belgian voitto Australiassa ennen Suomen pelin alkua, sillä se vei mahdollisuudet lohkovoittoon.
- Tulos oli kaikkien tiedossa, mutta ei se olisi saanut noin paljon vaikuttaa, Sammelvuo mietti Tampereella.
Perjantain 3-0-voitossa Suomi voitti torjunnat 8-2 ja ässäsyötöt 4-3. Lauantaina Kanada voitti torjunnat 8-3 ja ässäsyötöt 8-0.
Suomi aloitti samalla kokoonpanolla kuin millä se perjantaina pelasi koko ottelun. Silti jo avauserässä näki, ettei kenelläkään ollut samaa peli-ilmettä kuin perjantaina. Kanada johti pian 14-7, eikä passari Mikko Eskon ja hakkuri Urpo Sivulan tulo kentälle auttanut kääntämään otetta.
Toisen erän alussa Suomella oli hyviä hetkiä. Se johti erää 16-14, mutta Kanadan yhteensä 15 pistettä koonneen hakkuri Gavin Schmittin syöttövuoro käänsi erän vieraille. Suomi ei enää johtanut erää kertaakaan.
Kapteeni Antti Siltala korvasi erän puolivälissä Mikko Oivasen toisena yleispelaajana, ja Siltala pelasi myös kolmannen erän, mutta saldoksi kertyi vain kaksi pistettä.
- Meillä oli selvästi vaikea asennoitua peliin perjantain voiton jälkeen. Oli suuria ongelmia etenkin syötössä. Vielä on kaksi ottelua jäljellä liigaa, ja niihin täytyy löytää uusi ilme, Siltala sanoi.
Ainakin Kanada toivoo uutta ilmettä. Jos Suomi voittaisi Belgian kahdesti ensi viikonloppuna Tampereella, niin Australiassa kaksi vierasottelua pelaavalla Kanadalla olisi vielä mahdollisuudet yltää liigan lopputurnaukseen.
Suomen ottelut Maailmanliigassa lähetetään suorana MTV Sport -kanavilla ja netissä MTV Katsomossa.
Lentopallon Maailmanliigan C-alkulohko:
Australia - Belgia 1-3 (16-25, 21-25, 25-18, 20-25)
Suomi - Kanada 0-3 (14-25, 24-26, 17-25)
Belgia 10 7 0 2 3 23 Kanada 10 6 2 1 4 14 Suomi 10 4 2 2 6 12 Australia 10 3 2 1 7 8
Suomen viimeiset ottelut: pe 4.7. Suomi-Belgia ja 5.7. Suomi Belgia.