Tulipalo alkoi ensimmäisestä kerroksesta mutta levisi nopeasti mattoja pitkin läpi monikerroksisen rakennuksen.
Kaakkois-Aasiassa Kambodzhassa on kuollut ainakin 19 ihmistä kasinohotellin tulipalossa, kertoivat paikalliset viranomaiset. Hotelli sijaitsee Kambodzhan ja Thaimaan rajalla.
Uutistoimisto AFP:n näkemän poliisiraportin mukaan tulipalo syttyi Poipetissa sijaitsevassa Grand Diamond City -hotellissa paikallista aikaa keskiviikkoiltana puoli kahdentoista maissa.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miten hurjalta tulipalo kasinohotellissa näytti.
Raportin mukaan kymmeniä ihmisiä on myös loukkaantunut tapahtuneen vuoksi. Lisäksi noin 400 ihmisen uskotaan olleen töissä hotellilla.
AFP:n saamissa kuvissa näkyy, kuinka liekit nielevät rakennuksen ja palohenkilöstö yrittää saada roihua hallintaan. Pelastajat pyrkivät samaan aikaan poimimaan ihmisiä palavalta ikkunalaudalta.
Paikallinen media kertoo, että kasinossa oli palon aikaan myös ulkomaan kansalaisia.
Thaimaan ulkoministeriön sisäisen lähteen mukaan ministeriö tekee läheistä yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa. Loukkaantuneita siirretään sairaaloihin Thaimaan Sa Kaeon provinssissa.
– Viranomaiset ovat yrittäneet hallita tulipaloa muun muassa lähettämällä paloautoja Thaimaan puolelta, lähde kertoi.
Thaimaalaisen pelastusjärjestön avustaja kertoo, että palo alkoi ensimmäisestä kerroksesta mutta levisi nopeasti mattoja pitkin läpi monikerroksisen rakennuksen.
Lue myös: Katso: Levottomuudet puhkesivat Boliviassa terrorismisyytösten ja kuvernöörin kiinnioton jälkeen
Lue myös: Kiinassa massiivinen ketjukolari, yli 200 autoa törmäsi toisiinsa – video näyttää kaaoksen
Kaakkois-Aasiassa ollut pahoja tulipaloja aiemminkin tänä vuonna
Kambodzha on yksi Kaakkois-Aasian köyhimmistä maista, ja kasinoissa pelaaminen on kielletty virallisesti maan kansalaisilta.
Thaimaan ja Kambodzhan rajalla on lukuisia hotellikasinoita. Poipet on thaimaalaisten vierailijoiden keskuudessa suosittu lomakohde. Thaimaassa valtaosa uhkapelimuodoista on kielletty lailla.