Kalmarin unioni täytti 600 vuotta - juhlat syntysijoilla

Kalmarin unionin perustamisen 600-vuotismuistoa juhlittiin Ruotsissa näyttävästi. Mahtavan valtioliiton muodostivat aikoinaan Tanska, Norja ja Ruotsi, johon myös Suomi kuului. Unioni ulottui idässä Suomesta aina Islantiin ja Grönlantiin lännessä.

Historiallisiin juhlallisuuksiin osallistuivat Tanskan kuningatar Margareeta II ja hänen puolisonsa Tanskan prinssi Henrik, Norjan kuningas Harald V ja kuningatar Sonja sekä Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia. Suomea edustivat presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari sekä Islantia presidentti Olafur Ragnar Grimsson ja hänen puolisonsa Guorun Katrin Torbergsdottir.

Kuningatar Margareeta II on valtakuntansa tuhatvuotisen historian toinen hallitseva kuningatar. Hänen edeltäjänsä 1353-1412 elänyt Margareeta I oli paitsi Tanskan ja Norjan, myös Ruotsi-Suomen hallitsija. Näin syntyneen Kalmarin unionin katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen Erik Pommerilaisen kruunajaisista 1397.

Juhlakulkue läpi Kalmarin kaupungin

Eri Pohjoismaista saapuneet kunniavieraat kohtasivat Ruotsin kuninkaallisten kesälinnassa Sollidenissä Öölannissa. Ruotsin kuningaspari tarjosi siellä vierailleen lounaan.

Öölannin saarelta korkeat vieraat saapuivat Kalmariin ruotsalaisella sota-aluksella. Tervetulotoivotusten jälkeen he matkasivat hevosten vetämillä viime vuosisadalta peräisin olevilla juhlavaunuilla läpi kaupungin.

Neitsyt Marialla EU:n "tähtiseppele"

Viisi valtionpäämiestä vihkivät Unionmonumentin, joka on kuvanveistäjä Roj Fribergin käsialaa. Päähahmona on tietenkin unionin perustaja, kuningatar Margareeta. Teokseen liittyy myös Neitsyt Maria, jonka tähtiseppele muistuttaa kovasti Euroopan unionin symbolia. Palkintolautakunnan mukaan "teos sitoo kiinnostavalla tavalla yhteen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden".

Nimet kiveen unionin muistoksi

Vanhassa kirkkopuistossa kuultiin selostus vain 15-vuotiaan Erik Pommerilaisen kruunajaisista. Ne tapahtuivat juuri samaisella paikalla sijainneessa kirkossa.

Viiden Pohjoismaan valtionpäämiehet kirjoittivat puistossa nimensä unionin muistokiveen. Alun perin oli tarkoitus laatia kirjallinen julistus, mutta loppujen lopuksi päädyttiin kiveen. Siinä lukee ylhäällä ruotsiksi Kalmarin unionin muistoksi, alla ovat Tanskan kuningattaren, Ruotsin ja Norjan kuninkaiden sekä Suomen ja Islannin presidentin nimikirjoitukset.

Illansuussa kunniavieraat olivat läsnä keskiaikaisessa vesperin messussa Kalmarin linnan kirkossa. Juhlatapahtumiin liittyy myös kuningatar Margareetan elämästä ja Kalmarin unionista kertova näyttely.

Ateria nautittiin Vihreässä salissa

Linnan Vihreässä salissa tarjottiin illalla keskiaikainen ateria. Presidentti ja rouva Ahtisaaren lisäksi oli päivällisille Suomesta kutsuttu mm. kulttuuriministeri Claes Andersson, opetusministeri Olli-Pekka Heinonen, Porvoon piispa Erik Vikström sekä suurlähettiläs Heikki Talvitie ja rouva Kristiina Talvitie.

Ruokalistalla oli aluksi lohta, juureksia ja fenkolinsiemenillä maustettua näkkileipää. Pääruokana nautittiin kevyesti savustettua paistia vihreitten herneitten ja kirsikkahillon kera. Tarjolla oli myös pinaatinlehdillä, rusinoilla, munalla ja parsalla täytettyä grahamleipää. Jälkiruokana syötiin mm. mantelikakkua.

Myöhään illalla nähtiin vielä mahtava valoshow Kalmarin linnan ulapalla. Sen taiteellinen suunnittelu oli Tuomo Haapalan. Kaunis kesäpäivä oli Kalmarissa myös kansanjuhlaa. Tuhannet ihmiset olivat liikkeellä, seurasivat kunniavieraiden liikkumista, kuuntelivat soittokuntia ja katselivat kansantansseja.

Huomenna on ohjelmassa juhlajumalanpalvelus Kalmarin tuomiokirkossa. Läsnä on 20 piispaa mm. Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista, Suomesta, Britanniasta, Liettuasta ja Saksasta.

Pohjoismainen unioni päättyi Ruotsi-Suomen osalta vuonna 1523. Tanskan ja Norjan Kalmarin unioni sen sijaan liitti yhteen yli 400 vuodeksi.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat