Mainos

Kallio linjasi selkeän tavoitteen MotoGP-kisaan – "Nautin ajamisesta enemmän kuin koskaan"

Villillä kortilla Aragonian MotoGP-kisaan osallistuvan Mika Kallion mukaan aika-ajopäivä oli positiivinen, vaikka se päättyikin kaatumiseen.

MAINOS

MotoGP-viikonloput C Morella!

Aragonian GP sunnuntaina:
Moto3 klo 12.30
Moto2 klo 13.30
MotoGP klo 14.50

Tilaa C More

Kallio taisteli aika-ajoissa jopa kuudennesta sijasta, mutta lopulta tuloksena oli kaatuminen ja 12. lähtöruutu.

– Ehdottomasti positiivinen päivä, vaikka se ei päättynytkään hyvin. Harmittaa vähän, koska ajattelin, että minulla olisi ollut vielä vauhtia taskussani, se oli pieni pettymys, Kallio summasi KTM-tallin tiedotteessa.

– Uudet osat, jotka toimme tähän kisaan tuntuvat auttavan meitä olemaan vielä nopeampia ja menemään lähemmäs limiittiä, ehkä tänään jopa liian lähelle. Mutta joka tapauksessa se (kaatuminen) oli minun virheeni, eikä meidän kannata murehtia sitä liikaa.

KTM-kuljettaja oli oivassa vauhdissa jo aamulla lunastaessaan harjoitusten perusteella suoran paikan aika-ajojen toiseen osioon, johon Kallion tallikaverit eivät yltäneet. Suomalaisässän tallikavereista Pol Espargaro starttaa kisaan lähtöruudusta 14 ja Kallion kanssa KTM:n kisakuljettajan paikasta taisteleva Bradley Smith vasta ruudusta 23. 

Kallio uskoo, että Aragonian kisassa hänellä on mahdollisuus vähintään samaan suoritukseen kuin Itävallassa. Suomalainen hurmasi KTM:n kotikisassa elokuussa ajamalla upeasti kymmenenneksi.

– Jos mietitään, miten kaikki meni tänä aamuna, olimme top viidessä, ja kun kaikkea voi sattua, niin ainoa tavoitteeni on ottaa hyvä startti ja ajaa ruutulipulle niin nopeasti kuin mahdollista, Kallio alleviivasi.

– Voin sanoa, että tällä hetkellä nautin ajamisesta enemmän kuin koskaan, ja se on hyvin tärkeää. En tiedä, olenko nopeampi kuin vuosia sitten, mutta nautin todellakin tästä, ja se näkyy myös tuloksissa.

Suora lähetys Aragonian MotoGP-kisasta alkaa C More Maxilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa sunnuntaina kello 14.50.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.