Kalle Rovanperän ohjaamossa syntyi yllättävä häslinki: "Jonnen piti huutaa koko ajan"

1:48
Videolla Monte Carlon MM-rallin lauantain tärkeimmät tapahtumat.

Monte Carlon MM-rallin kolmospaikasta taisteleva Kalle Rovanperä onnistui tekemään lauantain viimeisellä erikoiskokeella eroa takaa uhkaavaan Hyundain Thierry Neuvilleen, vaikka hänen korvakuulokkeensa lakkasi yllättäen toimimasta.

Rovanperä lähtee sunnuntain päätöspäivään seitsemän sekunnin johdossa Neuvilleen nähden. Toyotan kärkikaksikosta Sebastien Ogier on jo 56,8 sekuntia ja Elfyn Evans 43,8 sekuntia karussa.

Lauantain päätökseksi ajettu La Bréole–Selonnet oli ohjelmassa myös aamun ensimmäisenä EK:na. Rovanperän suunnitelmissa oli toistaa Neuvillen lyöminen iltapäivälläkin ja siinä hän myös onnistui.

– Tuo kuulostaa hyvältä, Rovanperä totesi kuultuaan maalissa saaneensa 5,6 eron Neuvilleen.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Alussa Rovanperä ei kuullut mitään kartturinsa Jonne Halttusen nuoteista.

– Se oli aika vaikea erikoiskoe, koska minulla oli ongelmia korvanappini kanssa. Jonne joutui huutamaan koko ajan, jotta kuulen nuotit. Alussa en ehkä tuntenut oloani niin mukavaksi, mutta sitten kun totuin siihen, että se (kuuloke) oli ulkona, niin se oli ihan okei.

– (Aika) olisi voinut olla parempikin. Olisi voinut ottaa paljon pois ajasta todella kovalla riskillä, mutta oli se varmaankin hyvä veto, koska olimme nopeampia kuin Thierry, Rovanperä tiivisti.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja