Mainos

Kalkkunassa salmonellaa

Keskimäärin puolet Suomeen tuotavasta kalkkunanlihasta on salmonellan tartuttamaa. Saastunut liha on kotoisin pääosin Ranskasta.

Vantaan kaupungineläinlääkärin Nina Mäki-Petäyksen mukaan suurin piirtein puolet kalkkunanlihasta, joka tulee maahan Vantaan lentoaseman kautta, on salmonellan saastuttamaa. Kaikessa lihassa on kuitenkin todistus salmonellattomuudesta.
-Ranskalaiset ja suomalaiset mieltävät salmonellan eri tavalla. Erilaisia variaatioita on ainakin 3000 ja ranskalaiset popsivat tyytyväisinä sellaista lihaa, mikä meidän mielestämme on saastunutta, Mäki-Petäys kertoo.

Eläinlääkäri Nina Mäki-Petäys muistuttaa siitä, että oikein valmistettua kalkkunaa voi syödä ilman sairastumisen pelkoa. Liha pitäisi kuumentaa vähintään 70 asteen lämmössä, jotta bakteerit kuolevat.

Lihan palauttaminen Ranskaan ei onnistu

Aikaisemmin saastuneeksi todettu erä lähetettiin takaisin Ranskaan. EU:n direktiivin perusteella maan ei kuitenkaan tarvitse ottaa saastunutta lihaa takaisin ja Ranska onkin nyt päättänyt käyttää tätä oikeutta. Vantaalaisissa varastoissa makaa tällä hetkellä noin kymmenen tonnia erimaalaista saastunutta lihaa.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.