Kaleva: Pilaantuneita maa-alueita löytyy jatkuvasti – voi poikia jopa miljoonien laskun

Suomessa on noin 25 000 pilaantuneeksi epäiltyä maa-aluetta ja uusia löytyy jatkuvasti, kertoo Kaleva.

Tiedot käyvät ilmi Suomen ympäristökeskuksen rekisteristä.

Ympäristökeskuksen erikoistutkijan Jussi Reinikainen sanoo Kalevalle, että uusia pilaantuneita maa-alueita löytyy jatkuvasti.

– Vaikka olemme tehneet systemaattista kartoitustyötä, yllätyksiä tulee vuosittain. Pilaantuneiksi epäiltyjen maa-alueiden tunnistaminen 
ja rekisteröinti on tärkeää, jotta kalliiksi tulevia yllätyksiä 
ei tule. Esimerkiksi Oulun Lipporannan alueen puhdistamisesta tuli kuuden miljoonan euron lasku, hän sanoo lehdelle.

Maanmittausinsinööri Sami Rundgren puolestaan huomauttaa, että tapaus opetti parantamaan selvitystyön tarkkuutta.

– Alueen historian selvittäminen on erittäin tärkeää, kun selvitetään, ovatko alueen maa-ainekset pilaantuneita. Tutkimukset on tehtävä riittävän laajalta alueelta, jotta alueesta saadaan oikea kuva, hän sanoo Kalevalle.

Lehden mukaan pilaantunutta maata puhdistetaan joka vuosi noin 1,5 miljoonaa tonnia. Siitä 80 prosenttia voidaan käyttää uudelleen. 

Lue myös:

    Uusimmat