Kalervo Kummolalla epäilys naisten MM-kiekon peruuntumisen syystä – korvaava turnaus saatetaan pelata jo toukokuussa: "Varmaan he ottivat lämpöä siitä"

Keskiviikkona peruttujen naisten jääkiekon MM-kisojen kohtalosta saadaan lisätietoa tiistaina iltapäivällä. Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan Suomi on yksi vaihtoehdoista korvaavaksi kisaisännäksi. Perutut kisat oli määrä pelata Kanadassa.

IIHF olisi tiettävästi ollut valmis turnauksen turvalliseen järjestämiseen, mutta kisaisäntänä toiminut Nova Scotian provinssi ei halunnut ottaa riskiä.

– Varmaan he ottivat lämpöä siitä, kun lääkintäviranomaiset lupasivat, ettei koko joukkueen tarvitse yhden sairastuessa jäädä karanteeniin, Kummola pohti MTV Urheilulle.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto kokoustaa mahdollisten korvaavien kisojen ajankohdasta ja sijainnista tiistaina iltapäivällä.

– On Suomikin yksi vaihtoehto, mutta ennen sitä täytyy selvittää asiat kisojen televisioinnista vastaavan TSN:n kanssa, se on isossa roolissa. Sen jälkeen Suomellakin olisi kyllä valmiutta.

Kummolan mukaan korvaavat kisat pystyttäisiin tarvittaessa järjestämään asioiden lutviutuessa jo toukokuussa.

– En tiedä tästä televisoinnin tilanteesta. Sen vuoksi pelit saattaisivat mennä vielä elokuulle, Kummola arvioi.

Myös kanadalaiset ovat Kummolan tietojen mukaan pettyneitä Nova Scotian provinssin päätökseen. Vielä ei ole tietoa, aikooko IIHF vaatia korvauksia kisojen peruuntumisesta.

– Katsotaan nyt. En ole koskaan kuullut, että mikään valtio lähtisi tällaisessa tilanteessa maksamaan mitään.


Lue myös:

    Uusimmat