Päätykaksion remontti vietiin loppuun asentamalla väliovet paikalleen. Ahtaat paikat tuottivat pieniä pulmia, sillä vuodelta 2005 peräisin olevan Rakennusmääräyskokoelman G1 (RakMK G1) mukaan huoneiston ulko-ovelta asuinhuoneisiin ja muihin tiloihin johtavien kulkuaukkojen vapaan leveyden on oltava vähintään 800 mm. Tässä tapauksessa muilla tiloilla tarkoitetaan käymälää, pesutilaa tai asuntosaunaa ja kerrostalossa irtaimiston, lastenvaunujen ja ulkoiluvälineiden säilytystilaa, talosaunaa ja -pesulaa.
Kuvissa näkyvä ovi oli asennettava niin lähelle viereistä seinää, ettei se mahtunut aukeamaan kuin 90 astetta. Jos ovi laitetaan näin lähelle seinää, tuo edellä mainittu määräys ei kerta kaikkiaan täyty, jos käytetään normaalipuitteita ja -saranoita. Kun ovi ei avaudu riittävästi, ovilevy jää tielle ja aukko on silloin auttamattomasti liian kapea. Tavanomaisella saranalla ja puitteilla oven pitäisi päästä aukeamaan vähintään 118–120 astetta, jolloin ovilevyn nurkka siirtyy riittävästi syrjään oviaukon tieltä.
Mutta ei hätää. Ongelma on niin yleinen, että sen ratkaisemiseksi on kehitetty oma systeeminsä: niin sanottu kulkuaukkopuite erikoissaranoineen. Se siirtää ovilevyn jo 90 asteen aukeamiskulmassa niin kauas aukosta, että vapaa väli on yli 800 mm ja määräys tulee täytetyksi.
Oven asennushan lähtee puitteiden kiinnittämisestä runkopuihin. Reiskalla on ollut tapana kiinnittää runkopuihin ensin viimeistelynaulaimella puukapulat niihin kohtiin, joihin karmipuiden ruuvit sattuvat. Kun lappujen paikat tarkastetaan huolellisesti vatupassilla täsmälleen pystylinjaan, puitteet on helppo ruuvata niihin suoraan kiinni. Vatupassilla tarkastetaan niiden pystysuoruus seinäpinnan tasossa. Yläpuitteen vaakasuoruus säädetään pystypuitteiden alapäiden alle asetettavilla "simmipaloilla".
Kun saranalevy on kiinnitetty ja oikeassa asennossa, ovilevy voidaan nostaa paikalleen. Sen avulla on nyt helppo tarkastaa käyntipuolen puitteen asento ja se, että aukko on sekä ylhäältä että alhaalta yhtä leveä. Tässä vaiheessa puitteita on vielä helppo säätää: vaikka oltaisiin aikaisemmin kuinka huolellisia, vatupassissa voi olla hiukan heittoa.
Puitteet säädetään usein runkopuun ja puitteen väliin naputeltavilla ohuilla kiiloilla. Niillä on kuitenkin taipumus kuivua ajan mittaan ja kun puitekin elää omalta osaltaan, kiilat putoavat lopulta pois. Silloin puite on enää ruuvien varassa. Mitään varsinaisesti oikeaa tapaa säätämiseen ei voi nimetä, koska kysymys on pitkälti tottumuksesta. Ammattiasentajat käyttävät nykyisin mieluiten erityisiä puiteruuveja, joilla työ käy säätövarojen ansiosta erityisen nopeasti ja tarkasti.
Hienosäätö on mahdollista. Asennus ei aina onnistu heittämällä – siitä ei ole syytä masentua, sillä se on tavanomaista jopa ammattimiehellekin. Yleisimmin saranoissa on sen verran löysää, että oven "alanokka" jää roikkumaan ja osuu jossain liikeratansa vaiheessa lattiaan tai ainakin pyyhkäisee kynnysmaton mukaansa. Jos puitteet on asennettu Reiskan tapaan käyttäen tukena kiinteästi paikalleen naulattuja palasia, tilanne korjataan löysäämällä saranapuolen alimmaista ruuvia ja lisäämällä täytettä puitteen ja aukon pystypuun väliin. Jos taas on käytetty kiiloja, niitä lyödään syvemmälle. Lopuksi ruuvi kiristetään uudestaan paikalleen. Kun saranapuolen puitteen alapäätä näin työnnetään keskemmälle, ovilevyn vastakkainen yläkulma ja roikkuva alakulma nousevat.
Karmiruuvien avulla homma käy vieläkin helpommin. On myös olemassa erityisiä säätösaranoita, joilla ovilevyä voidaan liikuttaa eri tasoissa, mutta ne on muistettava jo ovitilausta tehdessään: muuten niiden käyttö ei onnistu. Tässä käytettyihin kulkuaukkopuitteisiin niitä ei myöskään ole vielä saatavissa.
Kun näinkin isoon urakkaan lähdetään, sähköistys kannattaa ilman muuta uusia vastaamaan tämän päivän vaatimukset ja tarpeet täyttäviksi. Täällä oli paljon kiviseiniä, joita ei haluttu roilottaa putkituksia varten. Siksi päätettiin käyttää uudentyyppisiä johdottomia katkaisijoita, joita voi asentaa jokseenkin vapaasti minne ikinä haluaa. Katkaisija lähettää kattorasiassa sijaitsevaan vastaanottimeen langattomasti impulssin, joka naksauttaa relettä – ja valo syttyy tai sammuu. Kun kalustusta joskus muutetaan ja kytkimelle pitää keksiä uusi paikka, se on helppo irrottaa ja siirtää. Järjestelmää voi käyttää mainiosti myös keittiössä pistorasiaan kytkettäville laitteille kuten kahvinkeittimelle, leivänpaahtimelle ja vastaaville pienkoneille.
Saunaan asennettiin vielä 3,3 kW tehoinen pilarikiuas, jossa on yli 80 kg kiloa kiviä. Kun sitä malttaa lämmittää tunnin ajan, tarjolla on huikean hyvä löyly. Kun se sihahtaa irti lämpimästä kivestä, saunan täyttävät negatiiviset ionit ja positiivinen tunnelma!
Lisätietoja
kiuas: www.ikikiuas.fi
katkaisijat: www.johdoton.fi
(JKA 30.3.2007)
Uusimmat
-
10:47
"Vuosisadan myrsky" heikentynyt: Lähes 2,8 miljoonaa ilman sähköä – MTV seuraa
-
10:46
Markku Kanerva kommentoi Huuhkajien hyökkääjäkilpailua: "Suunniteltu tietty rooli" – pettyi faneihin
-
10:41
HS: Oikeusoppineet kannelleet Suomen käännytyslaista EU:lle
-
10:25
Oletko nähnyt Anttia? Poliisi: "Joutunut mahdollisesti rikoksen uhriksi"
-
10:12
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: "Useita ihmisiä kuollut" – tämä nyt tiedetään
-
10:05
Mikko Rantanen loisti karmeassa ottelussa – "Kammottavaa"
-
10:05
Poliisille ilmoitettiin viime vuonna ennätyksellisen paljon viharikoksia – tällaisia ne useimmiten ovat
-
10:04
Poliisi tarkasti yli 200 ravintolaa tehovalvonnassa: Tässä tulos
-
10:03
Mistä lisää vauvoja Suomeen? Selvityshenkilöltä 20 toimenpidettä
-
09:56
Keulimisvideot somessa kiinnittivät poliisin huomion: Nyt neljä nuorta vastaa seurauksista
-
09:51
Kirjan mukaan Priscilla Presley yritti heittäytyä hevosenselästä saadakseen keskenmenon tyttärestään Lisa Mariesta – ahdistui lihomisesta
-
09:45
Syysmyräkkä pitänyt pelastuslaitokset kiireisinä: "Kyllä nämä melko runsaita sateita ovat"
-
09:20
Maajoukkuejalkapalloilija löydetty kuolleena
-
09:14
Zelenskyi: Sota voidaan lopettaa ensi vuonna
-
08:53
Winnipeg kylvetti supertähtiä kunnolla – Rasmus Kupari maalinteossa
-
08:42
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 12 000 – MTV seuraa syysmyrskyä
-
08:38
Milton-hurrikaani riepotteli urheiluseuran kotiareenaa – kuva tuhoista
-
08:34
Törkeä kavallusepäily: Pankkivirkailija vei asiakkailta ja urheiluseuralta suuria summia
-
08:30
Anna Puu järkyttyi sukunsa taustoista – varakas isäntä kauppasi tyttärensä lapsivaimoksi
-
08:19
Loviisan ydinvoimalan vuosihuollot vihdoinkin ohi: Kestivät kymmeniä päiviä
-
Lataa lisää