Kaksi viidestä suomalaisesta pitää ilmastokeskustelua vouhotuksena

Näin suomalaiset ajattelevat ilmastonmuutoksesta 8:27
Maaliskuussa Huomenta Suomessa keskusteltiin ilmastobarometrista.

Kaksi viidestä suomalaista on sitä mieltä, että julkinen ilmastokeskustelu on tarpeetonta vouhotusta ja hysteriaa ilman realismia. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta, jonka toteutti Kantar TNS.

Toisen ääripään vastaajat luonnehtivat ilmastokeskustelua "tarpeellisena herättelynä pikaisiin toimiin".

Vastaajien kesken oli ikäryhmittäin eroa. Alle 30-vuotiaiden ja yli 60-vuotiasta enemmistö pitää keskustelua tarpeellisena. 41–60-vuotiaista puolet puolestaan vouhotuksena.

Myös koulutusasteittain ja puoluekannoittain ilmeni eroa. Korkeasti koulutetuista, ylemmistä toimihenkilöistä ja opiskelijoista yli puolet piti keskustelua tarpeellisena. Samoin ajatteli enemmistö vihreiden, vasemmistoliiton tai SDP:n kannattajista.

Sen sijaan perussuomalaisten kannattajista 80 prosenttia piti keskustelua vouhotuksena. Keskustan ja kokoomuksen kannattajista puolet oli toista mieltä ja puolet toista.

Tutkimukseen haastateltiin noin tuhatta suomalaista.


Lue myös:

    Uusimmat