Kaivostoimintayritys elementX Finland Oy on kiinnostunut Uudeltamaalta mahdollisesti löytyvistä mineraaleista. Yritykselle on myönnetty yli 1 600 neliökilometrin laajuinen varausalue, joka levittäytyy kolmen kaupungin ja kuuden kunnan alueelle. Varaus on herättänyt paikallisissa huolta.
Suomessa harjoitettava kaivostoiminta herättää tunteita laidasta laitaan. Kriittisten metallien tuottajina toimivat kaivokset koetaan tärkeiksi alueidensa työllistäjiksi ja huoltovarmuuden ylläpitäjiksi, kun maailmalla pohditaan, mistä uusi teknologia saisi tarvitsemansa mineraalit.
Kolikon kääntöpuolena taas on huoli kaivostoiminnan ympäristövaikutuksista ja kansallismaisemalle aiheutuvasta peruuttamattomasta tuhosta. Nyt huomio on kääntynyt kohti Uudenmaan alueelle myönnettyä poikkeuksellisen suurta kaivosvarausta.
Varaus koskee aluetta, jolla asuu 140 000 ihmistä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes hyväksyi kaivosyritys elementX Finland Oy:n tekemän varauksen, jolla yhtiö varaa itselleen etuoikeuden hakea malminetsintälupaa Uudeltamaalta.
Yli 1 600 neliökilometriä käsittävä varaus on Tukesin mukaan poikkeuksellisen laaja, minkä vuoksi sen voimassaoloaikaa on lyhennetty normaalista kahdesta vuodesta vuoden mittaiseksi.
Kaivosyhtiön mukaan esimerkiksi Porvoon, Askolan, Loviisan, Sipoon ja Mäntsälän alueilta voisi olla löydettävissä muun muassa litiumia, kuparia, uraania ja skandiumia.

