Kaisa Mäkäräisen hirmuveto riittäisi valintaan MM-hiihtoihin – suomalaistähdeltä suora vastaus

Vajaa vuosi sitten kilpauransa päättänyt ampumahiihdon maailmanmestari Kaisa Mäkäräinen hiihti "harrastellen" SM-hopealle lauantaina Pyhäjärvellä. Riitta-Liisa Roponen otti vapaan hiihtotavan kympillä mestaruuden 11,2 sekunnin erolla Mäkäräiseen, ja Laura Mononen hiihti kolmanneksi ennen Anne Kyllöstä.

Mäkäräinen kilpaili menestyksekkäästi Oberstdorfin MM-kisoihin tähtääviä urheilijoita vastaan, mutta halusi kääntää tuloksen edustushiihtäjien kannalta parhain päin.

– Sijoitukseni ei kerro niiden huonoudesta, jotka tekevät tätä nyt tosissaan. Arvioidaan mieluummin, että tämä on minun hyvyyttä, Mäkäräinen korosti.

– Ja oli hieno nähdä, että pohjat riittävät näin hyvään tulokseen.

Mitali alleviivasi Mäkäräisen suorituskyvyn, mutta hän muistutti saavutuksen helpottuneen Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen poissaolon takia. Pärmäkoski on jo MM-kisojen viimeistelyleirillään, ja Niskanen kärsii jalkavammasta.

– Tämä oli myös mun rata, Mäkäräinen jatkoi mitalia selittävistä tekijöistä.

– Jos olisi ollut enemmän wassua (yksipotkuinen Wassberg-tekniikka) ja helpompaa osuutta, en olisi pärjännyt näin hyvin. Nyt piti hiihtää paljon kuokkaa (kaksipotkuista hiihtoa), ja mäkien jälkeen oli heti laskuja, joissa pääsi palautumaan.

MM-kisat ja maailmancup eivät kiinnosta

Mäkäräisen huima suoritus riittäisi käytännössä MM-valintaan kyseiseen kisaan, sillä Suomen naisten taso on vapaalla hiihtotavalla heikko, mutta mahdolliset spekulaatiot Oberstdorfin MM-matkasta Mäkäräinen tyrmäsi alkuunsa.

– En lähtisi kisoihin, jos kysyttäisiin. Tämä on harrastelua, ja se on oikeaa peliä. Minua ei myöskään nähdä missään tapauksessa enää ampumahiihdon maailmancupissa, Mäkäräinen sanoi painokkaasti.

– En halua enää harjoitella tosissani.

Mäkäräinen kertoi hiihdelleensä puolentoista tunnin lenkkejä "jutteluvauhdilla", eikä SM-menestys muuta suunnitelmia.

– Osallistun Ristijärven SM-kisoihin (maaliskuussa) ja sen jälkeen ampumahiihdon SM-kisoihin, mutta lähden niihinkin vain osallistumaan.

Mäkäräinen aloitti kympin kilpailun vahvasti, mutta ankarien harjoitusten puute näkyi lopussa. Iloinen ilme ja hyväntuulisuus vahvistivat silti puheet, että hän osallistuu kisoihin vain nauttiakseen niistä.

– Jos on hyvässä kunnossa, on kivempi liikkua, olla ja pysyä terveenä. Eikä rakkaus hiihtoon katoa uran lopetukseen, Mäkäräinen avasi kokemaansa kilpailemisen riemua.

Lue myös:

    Uusimmat