Kaikki halukkaat eivät mahdu naisten maanpuolustuskurssille: Naiset kokevat turvallisuustaitonsa heikoiksi

Naiset valmistautuvat turvallisuusuhkiin 15:24

Naisten kiinnostus maanpuolustusta kohtaan nousee, kertoo Valmiusliiton pääsihteeri Kaarina Suhonen. Suhosen mukaan naisille maanpuolustusta ja varautumista opettavat Valmiusliiton kurssit ovat täynnä.

– Kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan, Suhonen sanoo.

Valmiusliitto on valtakunnallinen järjestö, joka yhdistää kymmenen naisten vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuusyhteistyötä tekevää jäsenjärjestöä.

Suhosen mukaan Valmiusliitto haluaa herätellä naisia siihen, millaisia erilaisia uhkia nykypäivänä on.

– Naiset ovat vähän altavastaavan asemassa. Tutkimusten perusteella naiset kokevat turvallisuustaitonsa heikommaksi kuin miehet.

Liiton kursseilla voi oppia esimerkiksi informaatiovaikuttamisesta, ensiavusta, katuturvallisuudesta ja muonan keräämisestä luonnonantimista sekä siitä, millaisia turvallisuusuhkia arjen tilanteissa tulisi huomioida.

– Esimerkiksi katuturvallisuus tarkoittaa käytännössä sutä, että annetaan yksilölle valmiuksia havainnoida turvalliseen liikkumiseen liittyviä asioita. Kun kohtaa aggressiivisen ihmisen, kuinka tulee toimia. Ja jos sellainen tilanne on sattunut, kuinka käsittelee sen aiheuttamia tunteita itsessään.

– Yksilön haavoittuvuus on selvästi suurempi, jos ei osaa varautua erilaisiin tilanteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat