Kaija Saariaholle PN:n musiikkipalkinto

Vuoden 2000 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto luovutetaan tänään säveltäjä Kaija Saariaholle Kööpenhaminassa.

Saariaho saa 350 000 Tanskan kruunun eli noin 280 000 markkan suuruisen palkinnon kamarimusiikkiteoksestaan Lonh.

Pohjoismaiden musiikkineuvoston palkinto tuli Suomeen myös viime vuonna. Sen sai kapellimestari Leif Segerstam. Vuodesta 1991 lähtien palkinto on jaettu joka toinen vuosi esittävälle taiteilijalle ja joka toinen vuosi säveltäjälle.

Säveltäjä Saariaho tunnetaan nimenomaan elektroakustisen musiikin säveltäjänä. Palkittu kamarimusiikkiteos Lonh sopraanolle ja elektroniikalle on vuodelta 1996. Se perustuu muinaisranskalaisen trubaduurin Jaufre Rudelin teksteihin.

Yksinkertainen ja suurellinen kohtaavat

Perusteluissaan musiikkineuvosto Nomus toteaa, että kauneudessaan Lonh yhdistää yksinkertaisen ja suurellisen. Saariaho jännittää sillan muinaisuuden ja tulevaisuuden välille, kun hän sekoittaa muinaisprovencelaisia tekstejä, harmonisia sopraanososuuksia ja mestarillisesti käytettyä modernia teknologiaa, raati kirjoittaa.

Musiikkipalkinto on jaettu vuodesta 1965, ja Suomeen se tulee nyt seitsemännen kerran. Edellisen kerran Pohjoismaiden neuvoston säveltäjän palkinnon sai akateemikko Erik Bergman oopperastaan Det sjungande trädet vuonna 1993.

Saariahon uusin teos kantaesitetään torstaina

Saariaho on erittäin kysytty säveltäjä. Hänen tunnettuja sävellyksiään ovat mm. Du Cristal, Nymphea ja Solar. Kaija Saariahon uusin teos Unien kieliopista kantaesitetään torstaina Helsingissä Musica nova -festivaalin yhteydessä Kiasmassa. Se on visualisoitu musiikkiteos, joka koostuu kuudesta jo esitetystä kamarimusiikkikappaleesta sekä neljästä niitä yhteennivovasta alku-, väli- tai loppusoitosta.

Saariaho on saanut lukuisia palkintoja, mm. Kulttuurirahaston kunniapalkinnon vuonna 1991. Viime vuonna hänet valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi.Hän myös valmistelee parhaillaan tilauksesta oopperaa Salzburgin musiikkijuhlille ensi kesäksi.
(MTV3/STT)

Lue myös:

    Uusimmat