Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaa tänään pääkäsittely, jossa syytettynä korruptiosta on kaksi kokoomuksen entistä kansanedustajaa. Tapani Mäkistä syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja Juhani Sjöblomia törkeästä lahjuksen antamisesta. Molemmat kiistävät syytteet.
Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja kansanedustajana toimineen Tapani Mäkisen syyte koskee 20 000:ta euroa, jonka hän syytteiden mukaan sai tammikuussa 2015 kahdelta yrittäjältä.
Rahasumma siirtyi syyttäjien mukaan Mäkiselle tammikuussa 2015, jonkin verran ennen kuin Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltiin kahden tontin etuostoasiaa. Syyttäjien mukaan Mäkinen pyrki puheenjohtajana toimimaan yrittäjien omistamien yritysten eduksi eli siihen suuntaan, että kaupunki ei käyttäisi etuosto-oikeuttaan.
Kyse oli kahdesta kiinteistöstä, jotka Juhani Sjöblomin omistama Vekkox-yhtiö oli ostanut maanläjitystä varten. Myös Vantaan kaupungilla oli tarvetta läjitykseen soveltuville maa-alueille. Kiinteistöjen rahallinen arvo oli yhteensä noin 785 000 euroa.
Mäkistä syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteessä törkeästä lahjuksen antamisesta on entinen kokoomuksen kansanedustaja Sjöblom ja toinen yrittäjä. Syytetyt kiistävät syytteet.
Puolustus: Rahasumma oli laina
Mäkisen asianajaja Petteri Sotamaa sanoi helmikuussa järjestetyssä valmisteluoikeudenkäynnissä, että 20 000 euron käteissumma oli laina, joka ei millään tavoin liittynyt Vantaan kaupungin asioihin.
– En kommentoi muuta kuin että kyse on vanhojen tuttavien välisestä lainasta, joka on jo maksettu takaisin. Se on velkakirjaehtojen mukaisesti takaisin maksettu, Sotamaa sanoi.