Kadonneiden joulu: Poliisin tiedossa jopa 252 tietymättömissä olevaa nuorta – "Huoli heidän turvallisuudestaan on suuri"

MTV Uutiset kysyi kaikilta Suomen poliisilaitoksilta, kuinka monta nuorta heidän alueellaan oli joulua edeltävinä päivinä tavoittamattomissa tai etsintäkuulutettuina. Usean poliisilaitoksen alueella kateissa oli kymmeniä nuoria.

Poliisin tiedossa oli joulua edeltävinä päivinä ainakin 252 kateissa olevaa nuorta. MTV Uutiset kysyi jokaiselta Suomen poliisilaitokselta, kuinka paljon nuoria heidän alueellaan oli kateissa. Poliisi ei erikseen tilastoi kateissa olevien nuorten määrää, vaan kaikki tiedot ovat manuaalisesti kerättyjä. Poliisilaitoksilta muistutettiinkin, että kyse on vain yhden ajankohdan numerosta. Tiedot kerättiin aikavälillä 22.–23.12.

Eniten nuoria on kateissa Helsingin poliisilaitoksen alueella, kaikkiaan 37. Rikosylitarkastaja Jonna Turunen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että kateissa olevien nuorten määrä voi elää jopa päivittäin.

– Joku on voinut ehtiä tänään jo löytyäkin ja joku on voinut ehtiä lähteä jo uudestaan, Turunen selittää.

"Tämänkin hetkinen määrä on liian suuri"

Kadonneet nuoret tulevat poliisin tietoon lastensuojelun kautta. Kyseessä ovat sijoitetut nuoret, jotka ovat joko lähteneet luvatta sijoituspaikastaan tai jättäneet palaamatta sinne. 

Kaikkiaan Helsingissä on Turusen mukaan ollut tänä vuonna kateissa noin 200 nuorta ja etsintäkuulutuksia on näistä nuorista ollut karkeasti 800–900. Osa nuorista katoaa siis useammin kuin kerran.

– Tämänkin hetkinen määrä on liian suuri. 37 nuorta ei ole siellä, missä heidän pitäisi. Heidän turvallisuudestaan on suuri huoli, Turunen sanoo.

Poliisilaitos

Kateissa olevien nuorten lukumäärä

Helsingin poliisilaitos

37

Hämeen poliisilaitos

20

Itä-Suomen poliisilaitos

24

Itä-Uudenmaan poliisilaitos

36

Kaakkois-Suomen poliisilaitos

22

Lapin poliisilaitos

2

Lounais-Suomen poliisilaitos

31

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

36

Oulun poliisilaitos

8

Pohjanmaan poliisilaitos

7–10

Sisä-Suomen poliisilaitos

29

Näin monta nuorta oli paikantamatta tai etsintäkuulutettuna eri poliisilaitosten alueella 22.–23.12. Sijoitettu nuori näkyy sijoituspaikkansa, ei kotikuntansa poliisilaitoksen luvuissa. 

Kateissa olevilla suuri rikosriski

Syksyn ja talven aikana suomalaisia ovat puhuttaneet nuorten tekemät raa'at väkivaltarikokset. Hallintotieteiden tohtori Sami Isoniemen väitöskirjan mukaan luvattomasti poistuneilla nuorilla on suurempi riski syyllistyä rikokseen, mutta myös joutua rikoksen uhriksi. Sijoituspaikastaan luvatta lähteneet nuoret ovat myös suuremmassa riskissä joutua hyväksikäytön kohteeksi.

Myös Turunen tunnistaa kadonneisiin nuoriin liittyvät riskit

– Siellä on näitä riskitekijöitä toisaalta joutua rikoksen uhriksi ja toisaalta tehdä rikoksia. Voi olla myös muita ongelmia, joihin he tarvitsisivat juuri sillä hetkellä apua.

Esimerkkeinä tällaisista ongelmista Turunen mainitsee päihteiden käytön ja mielenterveysongelmat. Kysymykseen siitä, miten nuorten katoamisia pystyttäisiin vähentämään tai miten heitä voitaisiin auttaa, ei ole Turusen mukaan yksinkertaista vastausta.

– Toki se, että siellä sijoituspaikassa olisi sellaiset rajat, että lapsen turvallisuuden ja suojeluntarpeen sitä edellyttäessä sieltä ei pääsisi poistumaan.

Erityisesti Turunen kaipaisi jonkinlaista ratkaisua siihen, miten usein karkaavat nuoret saataisiin pysymään sijoituspaikassaan. Ikuisesti nuoret eivät kuitenkaan ole kateissa.

– Kaikki löytyvät, lopulta, Turunen summaa.

Lue myös:

    Uusimmat