Kadonneen lentokoneen lisämysteeri: Miksi kukaan ei soittanut kännykällä?

Kadonneen malesialaisen matkustajakoneen mysteerin ympäriltä ei kysymyksiä puutu, mutta vastauksia sen sijaan uupuu roppakaupalla.

Yksi monien mieleen juolahtanut oleellinen kysymys on, että miksi kukaan koneen matkustajista ei ottanut kännykällään yhteyttä, vaikka koneen on kerrottu lentäneen vielä tunteja sen jälkeen kun sen järjestelmät olivat lopettaneet yhteydenpidon.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän hyökkäyksissä kaapattujen lentokoneiden matkustajat olivat soittaneet kännyköillään viranomaisille ja omaisilleen.

Mutta kun Malaysia Airlinesin lento 370 teki yöllä U-käännöksen jonka jälkeen se lensi ilmeisesti suurtenkin asutusalueiden yli, niin kenenkään koneen matkustajan ei tiedetä soittaneen ainuttakaan puhelua. Myöskään sosiaalisen median palveluihin tai muihin viestimiin ei tämänhetkisen tiedon mukaan tullut koneen kääntymisen jälkeen matkustajilta viestejä.

The New York Times toteaa artikkelissaan, että valtaosa lennon matkustajista oli Malesiasta ja Kiinasta, joissa mobiililaitteiden käyttö on erittäin yleistä.

Joidenkin teorioiden mukaan täydellinen viestintähiljaisuus viittaa siihen, että kone lensi liian korkealla, jotta henkilökohtaisten viestintälaitteiden käyttö olisi ollut mahdollista.

Toiset taas pohtivat, että matkustajat eivät välttämättä edes pyrkineet lähettämään viestejä. Matkustajat ovat saattaneet esimerkiksi menettää tajuntansa jos matkustamon paineistus on laskenut äkillisesti.

Sotilastutkan mukaan matkustajakone lensi lähes neljäntoista kilometrin korkeudella. Tämän jälkeen kone laskeutui seitsemän kilometrin korkeuteen ja nousi sitten taas yhdeksän kilometrin korkeudelle.

Lagattomaan viestintäteknologiaan erikoistunut Vincent Lau Hong Kongin yliopistosta toteaa, että lentokorkeus on saattanut estää matkustajien laitteita yhdistymästä maanpäälliseen verkkoon.

Syyskuun 11. päivän iskuissa kaapatut lentokoneet lensivät puolestaan hyvin matalalla.

Lau toteaa, että nykyään kännykkämastojen toimintaa on lisäksi tehostettu niin, että signaaleja ei välity niistä yläilmoihin. Sen sijaan signaalit kulkevat maankamaralla kohdistetummin.

Langattoman yhteysteknologian asiantuntija Lam Wong-hing Hong Kongin yliopistosta toteaa, että lentokoneen metallirunko myös estää kännykkäsignaalien kulkemista. Mikäli matkustaja olisi kuitenkin painanut kännykän ikkunaa vasten kännykkämaston suuntaan, niin yhteys olisi voinut olla mahdollista tehdä korkealtakin.

Mysteerikoneen ykkösluokassa oli käytössä myös mm. satelliittiteknologiaa käyttäviä puhelimia. Lentokone lähetti satelliittisignaaleja lähes seitsemän tunnin ajan sen jälkeen kun se oli muuttanut suuntaansa.

Lentokoneen omat puhelimet ovat nykyisin osa lentokoneen viihdejärjestelmiä. New York Timesille asiaa kommentoinut nimetön lähde toteaa, että jos joku tarkoituksella käänsi koneen ja sulki sen kommunikointivälineet, niin luultavasti sama taho on ottanut viihdejärjestelmänkin pois käytöstä, jotta matkustajat eivät näkisi kartalta koneen lentämistä väärään suuntaan. Asiantuntijan mukaan lentokoneen puhelimetkaan eivät toimi, mikäli viihdejärjestelmä on suljettu.

Kiinalaisten medialähteiden mukaan joidenkin matkustajien kännyköihin tehdyt soittoyritykset antoivat kuuluviin soittoäänen vielä päiviä katoamisen jälkeen. Telekommunikaation asiantuntijoiden mukaan tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että puhelimet olisivat olleet käytössä. Soittaja nimittäin voi heidän mukaansa kuulla soittoäänen kun kansainvälinen puhelinjärjestelmä etsii puhelinta ja pyrkii yhdistämään puhelua.

Jos kone olisi sattunut laskeutumaan turvallisesti jonnekin, niin jälleen herää kysymys siitä, miksi kukaan ei ole tehnyt puhelua.

Lue myös:

    Uusimmat