Traficomin mukaan tarkastusta tehdään poliisitutkinnan ehdoilla.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin torstaina aloittama satamavaltiotarkastus Eagle S -alukselle jatkuu vielä ainakin tänään maanantaina. Eagle S -tankkerin epäillään aiheuttaneen Estlink 2 -sähkönsiirtokaapelin vaurioitumisen Suomenlahdella joulupäivänä. Sähkönsiirtokaapelin lisäksi vaurioita on neljässä Suomenlahdella kulkevassa telekaapelissa.
Traficomista ei osattu maanantaina arvioida STT:lle tarkastuksen valmistumisajankohtaa. Traficom ei myöskään vielä kommentoinut tarkastuksen tuloksia.
– Tarkastus on edennyt hyvin, ja se on pitkällä. Varmaan olemme loppumetreillä työssä, Traficom merenkulkujohtaja Sanna Sonninen sanoi STT:lle.
Satamavaltiotarkastuksessa selvitetään, täyttääkö Eagle S sitä koskevien kansainvälisten yleissopimusten vaatimukset ja onko alus ylipäätään merikelpoinen.
Traficom kertoi viime viikolla, että Eagle S -aluksen saama riskiluokitus edellyttää yksityiskohtaisempaa satamavaltiotarkastusta. Alukselle tehdään yksityiskohtaisempi tarkastus, jos ilmenee seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että alus tai sen varusteiden kunto ei täytä niille asetettuja vaatimuksia.
"Poliisitutkinta ensisijainen ja tärkein asia"
Sonnisen mukaan satamavaltiotarkastusta on tehty poliisitutkinnan ehdoilla.
– Poliisitutkinta on ollut ensisijainen ja tärkein asia. Eli kun meiltä on annettu tukea poliisin tutkintoihin, niin se on aina tietysti siirtänyt edemmäksi meidän tekemistä, Sonninen totesi.
KRP tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä ja törkeänä tietoliikenteen häirintänä.
Aiemmin löytyi lukuisia puutteita
Laivan henkilökuntaa ja varustamoa Caravellaa edustava asianajaja Herman Ljungberg esitti viime viikon perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa toimittajien haastattelun aikana väitteen, että Traficomin satamavaltiotarkastus Eagle S:lle ei olisi onnistunut kunnolla.