Jyväskylän lentoaseman matkustajamäärä romahti

Keski-Suomen kauppakamarin mukaan uhkaava lentoyhteyksien supistaminen vahingoittaisi maakunnan kilpailukykyä.

Jyväskylän lentoaseman matkustajamäärät ovat laskeneet rajusti vuosituhannen alusta. Ellei laskua saada kuriin, lentoyhteyksiä uhkaa vähennys.

Viime vuonna kentän matkustajamäärä oli enää runsaat 130 000, kun se vuosituhannen alussa oli yli 200 000. Tämän vuoden alkupuolella lasku on kiihtynyt entisestään. Keskimäärin koneet lentävät puolityhjinä.

Keski-Suomen kauppakamari on huolissaan lentoaseman tilanteesta. Toimitusjohtaja Uljas Valkeinen pelkää, että lentoyhteyksien supistaminen vahingoittaisi maakunnan kilpailukykyä. Tällä haavaa Jyväskylän ja Helsingin väliä lentää arkipäivisin yhdeksän vuoroa.

Ongelmana lippujen kallis hinta

Kauppakamarin kyselyn mukaan yritysten lentomatkailua rajoittaa ylivoimaisesti eniten lentolippujen kallis hinta. Osa yrityksistä oli tyytymättömiä lentojen aikatauluihin. Jonkin verran moitteita saivat myös turvatarkastukset sekä lentojen peruuntumiset ja myöhästymiset. Vastaajat määrittelivät meno-paluu-lipun sopivaksi enimmäishinnaksi keskimäärin noin 150 euroa.

Kyselyyn vastanneiden suosituin kulkuneuvo Helsinkiin suuntautuvilla työmatkoilla oli juna.

Työmatkalaisten osuus lentomatkustajista on Jyväskylässä poikkeuksellisen suuri verrattuna muihin kotimaisiin lentoasemiin. Lähes yhdeksän kymmenestä matkustajasta on liikkeellä työasioissa.

Jyväskylän lentoyhteyksiä paljon käyttävän TietoEnatorin matkustusta on jonkin verran vähentänyt ainakin kuva- ja ääniyhteyksien kehittyminen, joka mahdollistaa teknologiavälitteiset neuvottelut.

- Kuten varmasti muillakin, meillä on pyritty kehittämään sitä niin, ettei turhia matkakustannuksia tule, johtaja Kari Malinen TietoEnatorista sanoo.

Valtaosa lennoista työmatkoja Helsinkiin

Valtaosa Jyväskylän ja Helsingin välisestä työmatkaliikenteestä suuntautuu aamulla Jyväskylästä Helsinkiin ja illalla takaisin. Jyväskylän Messujen toimitusjohtaja Leo Potkonen näkee, että tapahtumien ja messujen vieraista voisi löytyisi matkailijoita myös toiseen suuntaan, jos edullisia lentoja markkinoitaisiin heille tehokkaasti.

- Tapahtumaporukan mielikuva on, että lennot ovat todella kalliita, Potkonen sanoo.

Myös charter-liikenteen lisäämisestä kaavaillaan piristysruisketta lentoasemalle. Nykyisin vapaa-ajan matkailun osuus on vähäinen.

Keski-Suomen kauppakamarin kyselyyn vastasi runsaat 200 henkilöä paristakymmenestä eri yrityksestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat