Jyrki Katainen: Brexit saattaa kasvattaa myös Suomen jäsenmaksua – Soini toivoo EU:n pienentävän budjettia

Katainen: Brexit kasvattanee myös Suomen jäsenmaksua 7:07

On mahdollista, että Suomi joutuu maksamaan lisää jäsenmaksua Euroopan unionille Britannian EU-eron myötä.

Euroopan unionin budjettiin on tiedossa suuri lovi Britannian tulevan EU-eron myötä. EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen kertoo Huomenta Suomessa, että hän uskoo komission pyrkivän paikkaamaan 12 miljardin lovea sekä budjetin pienentämisellä että jäsenmaksujen kasvattamisella.

– Silloin nettomaksajat maksavat jonkun verran enemmän. Ei voida vielä sanoa kuinka paljon, sillä budjetista päätetään yksimielisyysperiaatteen mukaan, eli kaikki jäsenmaat yhdessä päättävät yksimielisesti budjetin loppusummasta, Katainen kertoo.

Suomi on tällä hetkellä nettomaksaja, eli maksaa enemmän jäsenmaksua kuin saa unionilta tukien muodossa. Ulkoministeri Timo Soini kertoi Huomenta Suomessa tänään, että Britannian jättämää aukkoa budjetissa tulisi paikata nimenomaan budjettia pienentämällä.

– Selkeä hallituksen linjaus on, että budjetti ei saa kasvaa. Jos niin käy, täytyy katsoa, että meidän saanto paranee aluetukien, investointitukien ja maataloustukien muodossa.

– Lähtökohta on se, että eletään suu säkkiä myöten. Britannian lähtö on iso menetys Euroopan Unionille ja se pitää uskaltaa sanoa.

Lue myös:

    Uusimmat