Suomen koripallomaajoukkue saa mieluisan yllätysvahvistuksen ensi viikolla pelattavan Baltic Sea cupin kokoonpanoonsa. Espanjan kakkosliigassa pelaava Jyri Lehtonen on saanut seuraltaan Melillalta luvan ja lisävapaata, joka mahdollistaa miehen esiintymisen Suomi-paidassa Riiassa, Latviassa käytävässä turnauksessa joulukuun 27.-28. päivä.
Vuodenvaihteessa tehtävänsä jättävä maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara nimesi viime viikolla turnausjoukkueen. Lehtonen ei ollut mukana, koska tuolloisen tiedon mukaan Lehtosen olisi pitänyt matkustaa joululomaltaan takaisin Espanjaan lauantaina 27. joulukuuta. Suomi pelaa turnauksen ensimmäisen ottelunsa 27.12. Viroa vastaan.
- Hieno asia, että Jyrin pelaaminen mahdollistui. Hän tuo joukkueeseen kokemusta, korintekovoimaa ja henkisen kapteenin, arvioi Tammivaara.
Urallaan 61 maaottelua pelanneen Lehtosen ei tarvinnut kahdesti miettiä maajoukkueeseen liittymistä, kun seuralta tuli neuvottelujen jälkeen lupa. - On kunnia-asia edustaa Suomea. Olen aina maajoukkueen käytettävissä, kun siihen vain mahdollisuus on, kommentoi Lehtonen.
Suomen miesten maajoukkue Baltic-cupissa 27.-28.12. 2003:
Shawn Huff Honka, Jukka Kataja Salon Vilpas, Ville Kaunisto Kouvot, Anssi Kinnaslampi Kouvot, Jyri Lehtonen Melilla (Espanja), Sami Lehtoranta Namika Lahti, Olli Nikitin Honka, Timo Parviainen Pussihukat, Aki Ulander Honka, Petri Virtanen A. Le Coq (Viro), Heikki Zitting Honka.
Päävalmentaja: Ari Tammivaara.
Baltic Cup pelataan Riikassa, Latviassa. Suomi kohtaa lauantaina 27.12. Viron, toisessa ottelussa kohtaavat Latvia ja Ruotsi. Sunnuntaina 28.12. kohtaavat lauantain voittajat ja häviäjät.
(MTV3-STT)