JVG:n jättihitti sai hulvattoman uuden version: "Risto-poika ilman housujakin tarkenee"

Alvari Perätorvi ja Kaisla Sose kisasivat toisiaan vastaan Putouksen Hittihyttynen-kilpailussa.

Putouksen kolmannessa suorassa lähetyksessä sketsihahmot pääsivät kamppailemaan keskenään siitä, kuinka hyvin he tunnistivat kappaleita Hittihyttynen-osiossa. Kappaleen tunnistettuaan hahmojen oli alettava laulamaan kyseistä kappaletta. 

Viimeisessä Hittihyttynen-kamppailussa toisiaan vastaan asettuivat Kaisla Sose sekä Alvari Perätorvi. 

Heti kisan kärkeen Alvari Perätorvi ilmoitti olevansa kilpailussa edustamassa Mikkeliä. Tämän myötä hahmo jatkoi aiheeseen liittyviä sanamuunnoksiaan. Kaisla Sose sen sijaan kertoi omasta suhteestaan musiikkiin. 

– Kun viini virtaa, on se kuin musiikkia Kaislan korville, hahmo kertoi. 

Kaisla Sose tunnistikin kisan ensimmäisen kappaleen ja lauloi viineille omistetun teoksen. Kappale oli versio Samuli Edelmannin kappaleesta Peggy

– Olen mä tehnyt viinii mämmistä, se erottaa mut Baba Lybeckista, Kaisla Sose lauloi. 

Alvari Perätorvi puolestaan tunnisti kisan toisen kappaleen, joka oli versio JVG:n hitistä Tarkenee, joka hahmon mukaan kertoi "Risto-pojasta". 

– Kaikkee mie oon kuullu, on Harjakaiseks luultu. 

– Risto-poika ilman housujakin tarkenee.

Katso hahmojen esitykset yllä olevalta videolta!

Putous mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat