Jussi Parviainen tekee uutta elokuvaa hyljätäkseen menneen

- En tahdo enää palata siihen elokuvaan. Minulta on kysytty lupaa sen näyttämiseen eräällä festivaalilla tänä vuonna, mutta kiellän sen, vakuuttaa Parviainen MTV3:n haastattelussa. Hänellä on ykkösosaan tekijänoikeudet.

- Läheisteni takia en halua, että niitä asioita revitään enää auki.

Tosielämän fiktio

Yksinteoin 2 käsittelee kuitenkin samoja teemoja. Parviainen erosi 2000-luvun puolivälissä toisen kerran. Hän lupaa, että toista ex-vaimoa ei enää sotketa tähän elokuvaan, joka ei ole edes dokumentti, vaan "todellisuuteen pohjautuva fiktio".

- Tämä elokuva on aivan muuta kuin ykkösosa. Elokuva kertoo miehestä, jonka mieli hajoaa ja jakautuu kriisien keskellä. Mies tahtoo luopua "normatiivisesta elämästään: autoista, sohvista, pankkitileistä - jopa ruuasta", luettelee Parviainen, joka on myös elokuvan ohjaaja ja pääosan esittäjä.

- Samaan aikaa miehen toinen minä huutaa nurkassa palaamaan takaisin.

Parviainen kertoo viime vuosien omasta elämästään täsmälleen samoja asioita kuin hänen elokuvansa Yksinteoin 2 ilmentää.

- Avioeroni jälkeen isäni kuoli. Lakkasin elämästä. Potkin kirjekuoret avaamattomina syrjään, Tehtaankadun asunto meni alta - ja olin kadulla.

- Näiden tapahtumien keskellä päätin, että minulle riittää tämä normatiivinen ja nuhteeton oleskelu. Tai no, kovin nuhteettomasti en ole oleskellut, mutta se sosiaalisesti kelpoinen elämä. Minä lähden tällaisesta elämästä pois.

Valaistuminen

Tämän seurauksena Parviainen sanoo kokeneensa jonkinlaisen valaistumisen. Hän päätti pärjätä köyhänä ja vakuuttaa löytäneensä kokonaan uuden tavan ajatella.

Hän kirjoitti käsikirjoituksen elokuvaan Yksinteoin 2 ja sai MTV:n rahoittamaan elokuvaa, jotta kuvaukset alkoivat - Lapinlahden sairaalassa, Helsingin raitiovaunuissa tai Kelan toimistossa.

- Olin lihottanut itseäni kymmeniä kiloja, värjäsin mustaksi pitkän tukkani ja partani. Roolihenkilöni kaatuili ratikan lattialle "psykoosissa". Kuvasimme ratikoissa salaa, en jaksanut kysellä kuvauslupia.

Ja mitä tapahtuikaan kuvausten jälkeen, mies jäi moneksi kuukaudeksi asumaan tyhjentyneeseen Lapinlahden sairaalaan - salaa.

- Minulla oli yleisavain, Parviainen nauraa. Valoja en laittanut, ettei kukaan soittaisi poliiseja.

"Olen ylpeä valinnoistani"

- Olen hyvin ylpeä siitä, että olen selvinnyt. En halua palata menneeseen aikaan, jolloin käden alla oli sadan tonnin auto ja nenän alla illallismenu viinilistoineen. Johdin Teatterikorkeakoulua ja keikuin lööpeissä. Olen saanut sitä tarpeeksi.

- Nyt elän välitilassa. Mietin yhä, haluanko palata yhteiskuntaan. Että menisin töihin, olisin edes oikea nimi verokalenterissa. Nyt siellä lukee varaton. Mutta entä jos annan pikkusormen; se viekin ehkä koko käden.

- Nyt saan keskittyä ajattelemiseen. Ihmiset eivät oikeasti ajattele mitään, vain päivittäisiä arkisia asioita. Minä voin seistä rannalla ja tuijottaa maisemaa pitkäänkin.

- Pohdin kuitenkin yhä sitä, mihin olen matkalla. Minulla on pieni tytär, hänen takiaan en halua kadota mihinkään. Kun hän tulee täysi-ikäiseksi, toivon että silloin repäisen vaatteeni ja muutan luostariin, sanoo tänään vireän ja hyväkuntoisen oloinen Parviainen.

Jussi Parviaisen henkilökuva tänään keskiviikkona 45 minuuttia -ohjelmassa klo 20