Jussi Parviainen kiidätettiin sairaalaan itsemurhayrityksestä

Kohuohjaaja Jussi Parviainen kertoo yrittäneensä itsemurhaa torstain ja perjantain välisenä yönä.

Ohjaaja Jussi Parviaisella oli kohtalokkaat hetket käsissä, kun mies mietti elämänsä päätöstä torstaiyönä. 55-vuotiaan miehen mukaan viimeaikaiset käänteet rakkauselämässä ovat olleet hänelle liikaa.

– Syynä oli rakkauden murhe ja suru suhteesta. Masennukseni on kasvanut viime viikkoina. Rakkauteni on kuitenkin ollut täydessä liekeissä, hän tiivistää tekonsa syyt voipuneeseen sävyyn MTV3.fille.

Mies kertoo yrittäneensä itsemurhaa kotonaan yliannostuksella lääkkeitä. Hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja hälytti itse paikalle apua.

– Soitin itse apua. Ambulanssi tuli paikalle, ja minuun laitettiin siellä jotain mömmöä. Ensin minut kiidätettiin Haartmanin poliklinikalle, josta minut tuotiin Auroran psykiatriselle osastolle, parhaillaan tarkkailussa oleva mies kertoo.

Parviaisen kanssa käydyn puhelun jälkeen MTV3.fin toimittaja tapasi potilaan Auroran sairaalassa.

Suljetulla osastolla oleva potilas ei vaikuttanut hyväkuntoiselta, vaan väsyneeltä ja voipuneelta. Parviainen odotti, että lääkäri tulisi osastolle, jossa päätetään mahdollisesta osastolle jäämisestä. Keskustelun aikana Parviainen kertoi epäonnisesta rakkaudestaan, joka on koskettanut miestä syvästi. Rakkausliittojen karikot ja siitä aiheutunut syvä masennus johtivat miehen tekoon, jossa hänen henkensä oli hiuskarvan varassa.

Parviainen oli myös itse sitä mieltä, että ainakaan perjantaina aamulla ei olisi ollut hyväksi hänelle itselleen olla kotioloissa. Hänen mukaansa perjantaina oli parempi olla tarkkailtavana sairaalassa, koska vielä aamulla hänellä oli ollut voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat